ÄKS

Stenin lähdölle vahvistus – Katajan uusi päävalmentaja kertoi tarjouksesta Rannan Penalle ennen kuin vaimolleen!

23.05.2018 12:02
Juha Stenin lähtö Huimasta Katajaan on varmistunut.

Totta se on: Huiman miesten koripallojoukkuetta viimeiset kaksi kautta valmentanut Juha Sten on valittu Joensuun Katajan päävalmentajaksi. Suomi-koriksen suurseura palkkasi Stenin kahden vuoden sopimuksella.

Samalla Sten, 34, joutuu jättämään myös luokanopettajan työnsä Asemakadun koululla Suolahdessa. Huimaa Sten valmensi oman toimensa ohella, mutta Joensuussa työ on pelkkää koripalloilua.

Toisin piti käydä. Palokassa asuneen entisen maajoukkuepelaajan perheeseen syntyi talvella esikoinen, ja perheenisän piti ottaa etäisyyttä lajiin. Stenillä oli Huiman kanssa 2+2-vuotinen sopimus, ja optiopätkän aluksi Sten oli siirtymässä miesten kakkosvalmentajaksi.

– Talven aikana huomasin, että kolme isoa projektia on liikaa. Hoidin niin valmentamisen, perheen kuin työnkin huonommin kuin olisin halunnut, Sten kertoo.

Huimassa päätettiinkin, että pelaajauransa päättänyt Pena Ranta palaa ykkösmieheksi. Ranta oli juuri suorittanut huippuvalmentajatutkinnon – saman kuin Sten kaksi vuotta aikaisemmin. Molemmat olivat kurssinsa priimuksia.

STENIN hyppy sivuun jäi hetkelliseksi. Huhtikuun lopulla Katajaa kaksi vuotta valmentanut Greg Gibson teki kesken oman sopimuskautensa sopimuksen belgialaisen Limburg Unitedin kanssa.

Jo ennen tätä Turun NMKY:n kasvatti ehti miettimään suhdettaan lajiin, jonka parissa maineikkaan koripalloperheen vesa on viettänyt käytännössä koko elämänsä. Molemmat Stenin vanhemmat sekä kaksi siskoa ovat pelanneet vähintään SM-sarjatasolla.

– Kauden jälkeen tuli ekaa kertaa vähän rauhallisempi hetki. Huomasin, että minussa alkoi kumpuamaan joku polte huippukorikseen, Sten kertoo maaliskuussa käynnistyneestä ajatustyöstään.

Gibsonin lähtö käynnisti tuolileikin, jonka aikana Kataja lähestyi myös Steniä. Turun NMKY:n kasvatti päätti pelaajauransa juuri Joensuussa 2012.

– Ensireaktioni oli, että ei. Soitin ensin Penalle. Sitten keskustelin asiasta kotona. Lopulta ymmärsin, ettei elämän kannalta ole helpompaa hetkeä tarttua tällaiseen haasteeseen.

Vaimon äitiysloman lisäksi vaakakupissa painoi se, että Katajassa Sten saa kakkosvalmentajakseen hyvän ystävänsä ja entisen pelikaverinsa, säynätsalolaislähtöisen Petri Virtasen.

ULKOPUOLISENKIN silmin oli selvää, että jossain vaiheessa Sten lähtee kokeilemaan siipiään täysipäiväisenä huippuvalmentajan. Ura opettajana on näillä näkymin jäämässä lyhyeksi.

– Olen siitä onnellisessa asemassa, että jostain korisseurat ovat aina mun puhelinnumeroni löytäneet. Tiesin, että mahdollisesti jossain vaiheessa tulen lähtemään, mutta tämä Katajan yhteydenotto tuli kyllä puun takaa.

– Jos joku olisi sanonut kuukausi sitten, että muutan elokuussa Joensuuhun, olisin nauranut päin naamaa.

Äänekosken jättäminen ei ollut Stenille kuitenkaan helppo ratkaisu. Paljolti juuri Sten ansiosta äänekoskelainen mieskoris on saanut roimasti uutta uskottavuutta ja Kärkyllä Korisliigaan -projekti on edennyt suunnitelmien mukaan.

– Huima on mennyt kahden talven aikana selkeästi eteenpäin. Jos olisin kokenut, että projekti olisi ollut riippuvainen minusta, omatuntoni ei olisi antanut mahdollisuutta lähteä.

– Koriksen taustalla tehdään Huimassa nyt oikeita asioita. Hyvä siitä tulee. Jos en olisi talvella uskonut, että projekti etenee, en olisi tehnyt Huiman kanssa jatkosopimusta.

SAMALLA Sten korostaa seuran juuri palkkaaman Tuomas Viertolan panosta. Päättyneellä kaudella Korisliigaa Lapualla pelannut Viertola toimii jatkossa pelaamisen ohessa Huiman edustusjoukkueiden yritys- ja yhteistyökoordinaattorina.

– Tuomaksella olisi ollut ottajia korkeammallakin pelaavissa seuroissa. Se, että Tuomas valitsi Huiman, kertoo paljon. Ja Penasta tulee varmasti huippuvalmentaja, Sten sanoo aisaparistaan, jonka kanssa yhteistyö ehti kahden talven ajan olla erittäin tiivistä.

Stenin tulevaisuus saattaa kaikesta huolimatta olla Keski-Suomessa. Vaimolla on työpaikka Jyväskylässä, eikä Palokan-asuntoakaan olla laittamassa myyntiin.

– Mikään ei ole lopullista, Sten sanoo.

Hyppy B-divarin Huimasta Korisliigan jättiseuraan on pitkä. Kataja on lähdössä myös ensi kaudella mukaan eurokentille. Kotimaisessa liigassa Katajan tavoitteet eivät käytännössä voi olla muualla kuin mitalipeleissä.

Sten ei itse ota vielä kantaa tulevaan kauteen. Katajalla on pelaajasopimukset vain Ilari Seppälän, Tommi Huolilan ja Atte Pertun kanssa, joten paljon on kiinni siitä, miten Sten saa houkuteltua riveihin lisää kotimaisia laatupelaajia.

LOIKKA liikuntatalolta eurokenttien parrasvaloihin ei pelota Steniä.

– Olen luonteeltani sellainen, että janoan haasteita. Hyppy on iso. En toisaalta olisi lähtenyt leikkiin, ellen uskoisi, että voisin siitä selvitä.

– Vaikka tuleva haaste on vähän erilainen kuin mitä Huima tarjosi, periaatteeni on sama: laitan kaiken likoon. En arvosta itseäni voittojen tai tappioiden kautta. Pitää vain katsoa peiliin ja kunnioittaa tulosta.

Sten on pidetty persoona. Katajassa uskotaankin, että Sten on pelaajille vetovoimatekijä.

– Haluan luoda hyvän päivittäisen tekemisen ilmapiirin. Periaate on me ennen minua. Virheitä saa ja pitääkin tehdä, mutta välinpitämättömyyttä minun on vaikea sietää, Sten linjaa.

– Kysymys on siitä, miten pelaajat haluavat tehdä hommia pelipaidassa olevan logon eteen.

STEN pelasi itse Korisliigan lisäksi ammattilaisena Ruotsissa, Saksassa ja Espanjassa. Susijengissä pelejä kertyi 31.

Toissa kaudella Sten nosti Huiman kakkosdivisioonasta B-divisioonaan, joka on valtakunnan kolmanneksi ylin sarjataso. Päättyneellä kaudella Huima jäi B-divarissa yhdeksänneksi.

Toisaalta Stenillä on kokemusta myös SM-tasolta Lappeenrannan NMKY:n apuvalmentajana. Kaudella 2014–15 Sten oli A-divarissa pelanneen LrNMKY:n päävalmentaja. Hän on toiminut myös nuorten maajoukkueissa apuvalmentajana.

– Olen kiitollinen, että Huima antoi minulle mahdollisuuden lähteä. Asioista sovittiin hyvässä yhteisymmärryksessä.

Alunperin Sten lähti mukaan Huiman toimintaan, koska näki seuran koriksessa potentiaalia. Hän odottaa, että sinikeltaiset värit nähdään joskus jälleen huipputasolla.

– Silloin voin ajatella, että myös minulla on ollut ehkä pieni osuus asiassa, Sten sanoo.

Vastaa käyttäjälle SeppoPeruuta vastaus

  1. Hannu Penttinen sanoo:

    Onnea Jupelle!

  2. Seppo sanoo:

    Hienoa kun pääsee kunnon joukkueeseen.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy