ÄKS

Suksen lisäksi keli voi olla liukas myös renkaan alla

25.02.2017 11:00
Hiihtolomaviikolle on ennustettu yöpakkasia ja päivänvalolle lämmintä. Se tekee ladut ja rinteet toivotun liukkaiksi, mutta sama ilmiö voi näkyä myös maanteillä.

 

Liukkauteen on syytä varautua, jotta lomaviikosta tulisi onnistunut. Pienillä keinoilla voi minimoida itseensä ja kanssaihmisiin kohdistuvat uhkat.

Sääolosuhteet voivat vaihdella paikallisesti hyvin nopeastikin. Tämä aiheuttaa sen, että tien pinta voi muuttua hetkessä liukkaaksi sellaisissakin lämpötiloissa, joissa on totuttu kuiviin talvikelin ajo-olosuhteisiin.

– Turvavälin merkitys tietysti korostuu entisestään poikkeavissa ja liukkaissa olosuhteissa, mutta reaktioaika ei muutu miksikään, vaikka keli olisi hyväkin. Siksi turvavälin pitäminen on yksi parhaista onnettomuuksia ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä, liikenneturvallisuusinsinööri Anne-Maria Pesonen kertaa.

Keski-Suomen hiihtolomien menoliikennettä saataneen tehdä jopa aurinkoisessa säässä, joten kuljettajan on hyvä varautua aurinkolaseilla. Kelistä huolimatta autoilijoiden on syytä muistaa, että voimassa ovat talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitukset.

Lomalla ei muutenkaan pitäisi olla kiire minnekään, joten hermojen kannattaa antaa levätä. Hyvä tapa on tukea orastavaa kotimaista talouskasvua poikkeamalla riittävän usein kahvitauolla. Samalla kertaa tulee tuulilasikin pestyksi.

– Jos jo syksyllä talvirenkaat ovat olleet vähän huonossa kunnossa, nyt viimeistään ne on syytä uusia. Myös rengaspaineet on hyvä tarkistaa ennen reissulle lähtöä turvallisuuden ja renkaiden kulutuksen vuoksi, Pesonen muistuttaa.

Maltin ja auton teknisen kunnon lisäksi yksi turvallisuuteen liittyvä seikka on syytä muistaa ihan aina – turvavyön käyttö niin etu- kuin takapenkeillä!

Toivotamme kaikille talvilomalla reissuun lähteville turvallista matkaa!

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy