Sumiaisissa järjestettiin oma itsenäisyysjuhla – seurakuntakoti oli ääriään myöten täynnä


Sumiaislaisten nuorten bändi esitti juhlassa muun muassa kappaleen Kahden maan kansalainen.

Sumiaisissa järjestettiin kylän oma itsenäisyyspäivän juhla Suomen 100-vuotissyntymäpäivänä. 

 

Juhla alkoi juhlajumalanpalveluksella Sumiaisten kirkossa, jonka jälkeen väki kerääntyi sankarihaudalle kunnioittamaan sodissa kaatuneita sotilaita.

Varsinainen juhla pidettiin Sumiaisten seurakuntakodissa, ja sen järjestivät Sumiaisten kyläyhdistys yhdessä seurakunnan kanssa. Kakkukahvien ja iloisen jutustelun lisäksi täydessä salissa nautittiin paikallisten muusikkojen upeasta musiikista. Marja-Liisa Kraft esitti pianolla Sibeliuksen upean kappaleen Kuusi, jonka jälkeen Kraft säesti sumialaista Marie Finne-Brayta kahdessa kappaleessa: Kotimaani ompi Suomi ja Myrskyluodon Maija.

Musiikkia tarjosivat myös sumialaisten nuorten bändi, jotka esittivät yhteensä neljä kaunista kappaletta Suomen itsenäisyyden kunniaksi. Bändin muodostivat Jaakko, Hermanni, Valtteri, Johanna, Soile ja Heikki Tourunen,  Josefiina Paatelainen sekä Saana ja Salla Monthan.

Matti Tiusanen laski havuseppeleen sankarihaudalle juhlajumalanpalveluksen jälkeen.


Juhlapuheen piti kesäsumialainen ja Sumiaisissa kunnansihteerinä 60-luvulla toiminut Tarmo Tiihonen. 
–  Suomi 100-teema on ”Yhdessä”, mikä muistuttaa meitä yhteisvastuun merkityksestä. Itsenäisyyttä arvostamme parhaiten toimimalla yhdessä sen hyväksi, että vapauden ohella saisivat toteutua muutkin perustuslakimme perusoikeudet, kuten yhdenvertaisuus, oikeusturva, oikeus työhän ja sosiaaliturva. Suomi, Keski-Suomi, Äänekoski, Suolahti, Konginkangas ja Sumiainen ovat kaikki hienoja paikkakuntia, joissa on mukavaa ja turvallista elää. Iloista itsenäisyyspäivää ja hyvää joulua kaikille, Tiihonen sanoi puheessaan.

Tarmo Tiihonen puhui juhlapuheessa Suomen historian lisäksi myös itsenäisyyden merkityksestä Sumiaisten kunnalle.

Marja-Liisa Kraft ja Marie Finne-Bray esittivät juhlassa muun muassa Sibeliusta ja Lasse Mårtensonia.