ÄKS

Sumiaisten nuorten bändi syntyi nostalgiafiiliksestä

07.12.2018 09:00
Nuorten bändi valmistautuu sunnuntain keikkaan: Heikki Tourunen basso, Iida Hänninen koskettimet, Salla Monthan laulu, Oskari Tourunen rummut, Josefiina Paatelainen laulu, Soile Tourunen piano ja Otto Paatelainen rummut. 
Sumiaisten seurakuntatalolla on harjoiteltu ahkerasti. Nuorten bändin keikkakalenterissa on merkintä: Lasten kauneimmat joululaulut, Sumiaisten kirkko klo 15.  

 

Heikki ja Soile Tourusen luotsaama nuorten bändi on toiminut jo nelisen vuotta. Kokoonpano on vaihtunut, kun bändiläiset ovat kasvaneet ulos bändin ikähaarukasta. Tällä hetkellä bändiläisten ikä on 9-13 vuotta. 

– Toki tänne pääsee nuoremmat ja vanhemmatkin, jos bänditoiminnan kokee omakseen, Soile vinkkaa. 

Vinkkauksia jatkaa Heikki. 

– Erityisesti basisti ja kitaristi ovat nyt hakusalla, Heikki jatkaa. 

Soile ja Heikki sanovat olevansa entisiä nuoria, jotka olivat mukana seurakunnan toiminnassa.

– Kun me oltiin nuoria, niin meillä oli silloin bändi täällä Sumiaisissa. Heikki on paljasjalkainen sumialainen ja minä kesäsumialainen, ja olin mukana kaikissa seurakunnan jutuissa, Soile muistelee.  

Musikaalisen pariskunnan lapset ovat kukin soittanut bändissä. Nyt jäljellä on kuopus Oskari, jonka tapaa rumpujen takaa. Soile itse soittaa bändissä pianoa ja Heikki bassoa. 

– Ajatus bändin perustamisesta tuli nostalgiafiilistelyn myötä. Aloitimme treenit kotimme olohuoneessa Saarikkaalla, mutta kun tila kävi ahtaaksi siirryimme tänne seurikselle, Soile kertoo. 

Matkan varrelle on kertynyt monenlaista keikkaa: Sumiaisten itsenäisyyspäivän juhlassa ja kesällä veteraanipirtillä. Nuorten bändi on toiminut Sumiaisten kappeliseurakunnan Kid´s Actionin isäntäbändinä ja pian taas keikkaa pukkaa. 

– Ajattelimme pitää samassa tilaisuudessa myös nimikilpailun, sillä olemme soittaneet kaikki nämä vuodet ”nuorten bändinä”, Soile sanoo. 

Nuorten bändi valmistautuu parhaillaan Sumiaisten kirkon Lasten kauneimpiin joululauluihin. Se, mitä bändiltä kuullaan, ei ole sitä kaikkein perinteisimmästä päästä. Bändin solistit, Josefiina Paatelainen ja Salla Monthan toimivat esilaulajina tapahtumassa. Bändi esittää kolme laulua, joista kaksi on yhteislaulua: Pieni liekki ja Ilouutinen. Yleisö saa kuulla kappaleen Joulu tulee.

Bändiläiset ovat sitoutuneet hyvin harrastukseen. Yhdessä soittaminen koetaan kivaksi ja antoisaksi puuhaksi. Soololaulajana esiintynyt Josefiina kiteyttää asian hienosti. 

– On kiva kun saa kokeilla erilaisia tyylejä, eikä tarvitse olla lavalla yksin. Mulla on kova esiintymisvietti, ja haluan päästä esiintymään, Josefiina sanoo. 

Bändisoitto antaa virtaa myös vetäjille. 

– Seuris on hyvä treenikämppä. Soittamisen jälkeen istahdamme vielä herkuttelemaan ja juttelemaan, seurakunnan vapaaehtoiset ja talkoolaiset Heikki ja Soile sanovat. 

Lasten kauneimmat joululaulut Sumiasten kirkossa sunnuntaina 9.12. klo 15

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy