ÄKS

Suolahden K-Supermarket-kauppiaiksi Heli ja Ilpo Romppanen

26.08.2019 15:33 (muokattu 26.08.2019 15:37)
Heli ja Ilpo Romppanen. Kuva: Kesko
 Heli ja Ilpo Romppanen aloittavat lokakuun alusta Suolahden K-Supermarket Suosikin kauppiaina. Suolahteen he tulevat Mikkelin Otavasta, jossa he ovat toimineet K-Marketin kauppiaina 2,5 vuotta.

 

Nykyiset kauppiaat Tero ja Mari Pekkanen esittävät lämpimät kiitoksensa asiakkailleen ja henkilökunnalleen.

– Jäämme tässä vaiheessa sivuun kauppiastyöstä Teron äkillisen sairastumisen vuoksi ja keskitymme hänen kuntoutukseensa sekä perheen yhdessä oloon, Mari kertoo.

– Meistä on inspiroivaa päästä tekemään Suolahteen tavallista parempaa ruokakauppaa. On mielenkiintoista päästä tutustumaan uuteen paikkakuntaan, ihmisiin, lähituottajiin ja yrittäjäkollegoihin, kertovat Romppaset.

– Haluamme kiittää Mari ja Tero Pekkasta mahtavasta työstä ja Suosikin uudistamisesta.

– Panostamme erityisesti runsaaseen hedelmä- ja vihannesvalikoimaan, paistotuotteisiin sekä erityisruokavalioihin. Toivomme asiakkaiden tulevan kertomaan tuotetoiveitaan ja lähituottajien ottavan yhteyttä meihin, kehottavat Heli ja Ilpo.

Kauppiaina Ilpo ja Heli haluavat olla läsnä kaupan arjessa ja järjestää asiakkaille erilaisia tapahtumia.

– Elämme vahvasti mukana kaupan eri sesongeissa.

Romppaset ovat alanvaihtajia. Ilpo on johtanut aikaisemmin yksityistä vartiointialan yritystä ja Heli on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri. Hän on työskennellyt asianajotoimistossa ja kunnan virkamiehenä varhaiskasvatuksen päällikkönä.

Perheeseen kuuluvat 10- ja 4-vuotiaat tyttäret. Vapaa-aikaa perhe viettää mieluiten yhdessä liikuntaharrastusten parissa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy