ÄKS

Suolahden kesässä oli ilo ylimmillään – ”Suolahtihenki on korkealla”

30.06.2019 18:37
Suolahtelaiset Kosti, Elias ja Anja Kotilainen tunnelmoivat Jari Rämön T-Fordin etupenkillä. Heistä oli tosi kivaa, että Suolahdessa on tämmöistä jännää. Toivottavasti tapahtuma säilyy ja ensi kesänäkin juhlitaan.
Lauantaina oli täysi kylähenki päällä, mutta lättähattu jäi kuskitta.

– Kun tulee  jatkuvasti vastaan iloisia ihmisiä, niin eikös se kerro, että mukava tapahtuma on saatu talkoilla kasattua, tuumailee Suolahden kyläyhdistyksen puheenjohtaja Terho Poikolainen lauantaina Wanhan aseman ja satama-alueen kesätapahtumassa ihmisjoukon keskellä.

– Harmittava takaisku on lättähattujunan kuljetusten peruuntuminen Äänekosken ja Suolahden välillä, kun ei saatu junalle tällä kertaa kuljettajaa, niin ei saatu.

– Tämmöistä voi näin talkoohommilla kasaan laitetuissa tapahtumassa sattua. Takaiskusta huolimatta suolahtihenki on edelleen korkealla ja onhan täällä kolmen päivän aikana tarjolla monenlaista muuta ohjelmaa ja kokemuksia kaikenikäisille, Poikolainen hehkuttaa.

– Hyvällä mielellä täällä touhutaan, eihän sitä muuten jaksaisi. Mukaan saisi tulla enemmänkin talkoolaisia, sillä aika kova urakka tämä on vapaaehtoisille, joita on aika pieni porukka näin mittavaan tapahtumaan, Poikolainen innostaa uutta väkeä mukaan kylätoimintaan.

Lasse Hämäläinen

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy