ÄKS

Suolahden S-market laajenee ja uudistaa myymäläänsä

07.02.2019 15:55
Yksi uudistuksen painopisteistä on paistopisteen ohella hedelmä- ja vihannesosasto.
Osuuskauppa Keskimaa uudistaa Suolahden S-marketin kevään aikana. S-marketin käyttöön saadaan tyhjänä ollut liiketila, jonka myötä myymälä laajenee 200 neliöllä. Erityisiä painopisteitä uudistuksessa ovat hedelmä- ja vihannesosasto, paistopiste, uudistuva pullonpalautus sekä myymälän yleisilmeen selkeyttäminen. 

 

S-market Suolahden uudistustyöt aloitetaan helmikuussa. Liiketilassa aikoinaan toimineen Alkon tilat otetaan myymälän käyttöön, joten myymälä laajenee 200 neliöllä kokonaispinta-alan kasvaessa jopa tuhanteen neliöön. Lisätilan ansiosta S-marketin valikoimat paranevat merkittävästi ja myymälään päästään rakentamaan uusi paistopiste. Myymälän yleisilmeeseen saadaan selkeyttä ja lisää väljyyttä, joka vaikuttaa asioinnin helppouteen.

−Haluamme panostaa asiakaskokemukseen entistä enemmän. Lisätilan myötä saamme pitkään kaivattuja lisäpalveluja, kuten paistopisteen, josta on jatkossa saatavilla uunituoreita herkkuja, myös hedelmä- ja vihannesosastoa uusitaan ja valikoimaa laajennetaan ja esillepanoja parannetaan. Ruuhka-aikoja helpottaa uudistuva pullonpalautus, johon saamme mahtumaan kaksi pullonpalautuspistettä, kertoo S-market Suolahden marketpäällikkö Kari Hokkanen.

− Uudistusprojektin tiimoilta käymme S-marketin valikoiman läpi perusteellisesti, joka vaikuttaa myös hinnoitteluumme, kun tarkistamme eri tuoteryhmien hinnoittelua ja valikoimia. Voimme luvata, että uudistuksen jälkeen ostoskorin hinta laskee Suolahdessa. Tavoitteenamme on tarjota alueen asukkaille kilpailukykyisten hintojen lisäksi sujuvampaa asiointia ja monipuolisempi valikoima, lisää ryhmäpäällikkö Jarno Minkkinen.

Muutokset pyritään tekemään mahdollisimman pienin häiriöin. Asiakkaille remontin vaikutuksen alkavat näkymään maaliskuussa. Uudistetun myymälän avajaisia vietetään keväällä ja tarkempi päivämäärä ilmoitetaan myöhemmin. Asiakkaita tiedotetaan uudistuksen etenemisestä myymälässä opastein sekä S-market Suolahden Facebook-ryhmässä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy