Julkaisimme ÄKS87 artikkelin nimeltä ”Suolahden Salkkarit”, tähän juttuun on nyt lisätty toimitukseen tullutta lisätietoa. Kaupungissamme on kulma, jossa on tapahtunut hurjia juttuja. On epäilty poliittista salamurhayritystä ja räjäytetty talo. Myös Neil Hardwickille tämä alue on tuttu. Pidä hatustasi kiinni, homma menee suurin piirtein tähän tapaan.
Suolahdessa, Keiteleentiellä, Iinankadun ja Myllykadun kulmaan sattuu monenlaista sattumusta. Iinankatu kuudessa asuva Esko Pasanen kertoo, kuinka hänen vuonna 1970 ostamassaan talossa on toiminut Vapon piirikonttori. Vastapäätä, seiskassa asuva Jouko Kovasen osoite on ollut syntymästä saakka sama.
– Muistatko, kun oli yleislakko vuonna 1956, ja koittivat kaataa sen Lustigin linja-auton tuossa matkahuollossa?
Muistaahan Kovanen toki. Ajoi potkukelkallaan ojaan juuri samalla hetkellä.
– Ei ne sitä saaneet nurin. Konstaapeli Tuure Parantainen tuli ja keskeytti toiminnan.
MYÖS PARANTAINEN asui Iinankadulla. Perheen kasvaessa pientä mökkiä laajennettiin aina napanuoran katkaisun myötä. Parantainen oli toimelias, ja rakensi puhdetöinään muun muassa hevosen.
– Tuohon risteykseen se sen aina äitienpäiväksi laittoi seisomaan, ja koko kesän se siinä törötti, Kovanen muistaa.
Niin muistaa myös allekirjoittanutkin. 1960 ja -70 luvun taitteessa hevonen oli mustalaismallisine kärryineen varsinainen vetonaula, jota piti käydä katsomassa. Nupinauloin punaisella sisukumilla vuorattu hevonen oli uljas näky. Komeuden kruunasi kärryssä istuva pariskunta. Parantainen kuoli vuonna 1974 ja siihen loppui hevosen laukka tallista pihamaalle.
– Parantainen oli semmoinen akateemikko ja hupimies. Ympäristötaide, eli hevonen kärryineen, oli sen ajan monumentti, Pasanen analysoi.
Allekirjoittaneen mummo, Tyyne Kinnunen, ikuisti laatikkokamerallaan kuvan Parantaisen monumentista.
ENNEN ALUMIINITALOSSA toiminutta Laukkasen kenkäkauppaa tontilla oli Pajalaksi kutsuttu seitsemän perheen asuttama kaksikerroksinen puutalo. Talo paloi kivijalkaan saakka, kun eräs neiti-ihminen asetti dynamiitteja talon nurkalle.
– Jotakin sille naiselle vissiin tuli, kun se räjäytti dynamiitilla rakennuksen kappaleiksi, Pasanen arvelee.
Marketta Lehtinen muistaa räjähdyksen. Hänen vanhempansa, Simo ja Irja Holopainen asuivat talon yläkerrassa. Lapsia oli perheessä tapahtuneen aikaan 1950-luvun alkupuoliskolla kaksi, Marketta ja Kari.
– Se oli äidin ja isän ensiasunto. Isä kertoi, kuinka neiti oli varmistanut, etteivät he olleet kotona, raapaisi tulitikun ja laittoi dynyistä langat palamaan. Ei kuulema halunnut niin mukavia ihmisiä räjäyttää. Äiti harmitteli läpi elämänsä, kun tuhossa tuhoutui heidän koko maallinen omaisuutensa, häälahjat ja kaikki. Ja varsinkin se rukki.
Lehtinen muistaa tapahtuneesta sen, kuinka heille jäi vain päällä olevat vaatteet:
– Minä olin hyvin surullinen, kun Pampa räjähti, Lehtinen kertoo pehmolelunsa menetyksestä.
Myllykadun, Iinankadun ja Keiteleentien risteys. Vasemmalla oli Pajalan tontti ja oikealla Vilenin huoltamo. Puskien lomasta pilkottava keltainen puutalo oli Parantaisen talo. Iinankatu jatkuu suoraan.
Talo katosi savuna ilmaan, ja naapurissa sijainneesta piipusta tuprutti savu yötä päivää. Ulkorakennuksessa toimiva Salttisen suksitehtaan tuotanto oli täydessä käynnissä, kun hellan edessä kuivattiin koivulautaa.
– Onneksi minulla on vielä Salttisen sukset tallessa, ne on mulle kuin kruunun jalokivet. Arvokalut kerrassaan, Pasanen äkkää.
Kovaselta pääsee niin mojova nauru, että tupa tärisee.
– Varsinaiset arvokalut!
Esko Pasanen ja Salttisen tehtaan sukset.
ENNEN PAJALAN RÄJÄHDYSTÄ Simo Holopainen joutui luodin lävistämäksi. Politiikassa näkyvästi vaikuttanut nuori perheenisä osui luodin tielle ajaessaan polkupyörällä. Repussaan hänellä oli tapahtuneen sattuessa kirjoituskone.
– Ampumista tuli tutkimaan Helsingistä saakka suojelupoliisi. Ensin asiassa luultiin olevan jotain poliittista, jopa salamurhayritystä epäiltiin, Lehtinen kertoo.
Pian selvisi kuitenkin, että räksiä ampumassa ollut nuori osui vahingossa poliitikkoa polveen.
Kirvesmies Simo Holopainen oli Suolahden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja vuosina 1975-1976. Muotokuvan hänestä maalasi Jaakko Valo vuonna 1982.
SUOLAHDEN ENSIMMÄINEN matkahuolto toimi Myllykadun ja Keiteleentien kulmassa. Ja arvatkaapa kuka seisoi bensaletkun varressa? Sulo Vilen!
– Kyllä se Tankki Täyteen on siitä tehty. Samanlainen myssyukko se oli se Sulokin. Rouvansa oli kova räpättämään ja leipoi aivan mahtavia pullia matkahuollon kahvioon, Kovanen kertoo.
ÄKS ei tavoittanut Neil Hardwickia, Tankki Täyteen -tv sarjan käsikirjoittajaa, vahvistamaan yhteyttä. ÄKS kertoi X87-lehdessä kylillä kerrottava, että Hardwickilla oli anoppila 1970-luvulla Suolahdessa, kyseisen matkahuollon naapurissa.
Sari Hänninen (os.Koistinen) tarkentaa kylillä huhuttua. (Mainittu suksentekijä Kalle Salttinen oli Hännisen isoiso-isä.)
– Talo on ollut sukuni omistuksessa niin kauan kuin muistan – siihen asti, kunnes Niemisen Jukka sen osti. Neil Hardwick on sukumme jäsen, mutta hänen anoppilansa ei sijainnut Suolahdessa, vaan hänen anoppinsa vanhemmat ja kaksi anopin siskoa ovat asuneet tuossa Keiteleentien (muistaakseni katuno:15) talossa. Tuossa samaisessa talossa suksentekijä Salttisen tytär Toini Sneck piti sekatavarakauppaa ja hänen miehensä toimi räätälinä. Hardwick on käynyt Suolahdessa sukulaisvierailujen yhteydessä ja on varmasti käynyt myös jutussa mainitulla huoltoasemalla. Luulenpa, että on hyvinkin saanut siellä vierraillessaan ideoita Tankki Täyteen-sarjan käsikirjoitukseen, Hänninen täsmentää ja jatkaa:
– Hardwickin anopin siskon, Toini Sneckin lisäksi, talossa asui mummoni, Elsa Koistinen, joka oli tunnettu ompelijatar Suolehdessa. Mummoni on toiminut muun muassa Arkkiatri Arvo Ylpön kotiompelijattatterena. Niin ja olenhan minäkin itsekin tuossa talossa asunut. Harmittaa, kun itsellä ei ole yksiäkään isoiso-isän suksia. Raaskiskohan Pasanen luopua niistä ” kruunun jalokivistään”, Hänninen pohtii.
HUUTOMATKAN päässä sijaitsi Virtasen paja, joka toimi myös ajotutkintapaikkana.
– Onni Virtanen anto kysymyksiä, eli tenttasi. Sitten sitä sai ajoluvan jos osasi vastata oikein, Pasanen kertoo.
Pajalla oli myös Suolahden ensimmäinen elokuvateatteri.
– Sitä minä en ymmärrä miten se teatteri sinne mahtu, Pasanen pohtii.
Kuvan kananmunat eivät ole tv-kokin.
Samalla kulmalla toimi myös Kahilan kauppa, jonne teeveestä tuttu keittiömestari Jaakko Kolmonen myi kotikanalansa munia.
– Suolahtelaiset halusivat ostaa meidän kanojen munia. Minä toin niitä jenkkikassissa Vatialta aina kouluun tullessani, Kolmonen muistelee Kosketuksia-kirjassa.
Eikä tässä vissiin kaikki ollut: kadunpätkälle sijoittui myös: kemikalio, lasi- ja posliikauppa, putka, kelloseppä, kukkakauppa ja valokuvaamo. Suolahden keskustan painopiste on muuttunut miesmuistin aikaan monta kertaa. Nyt Suolahden ”keskusta” löytyy Äänekoskelta.
Muistatko lisää tapahtumia? Kerro se meille: toimitus@aksa.fi
Marjo Steffansson
Mahdottoman hauska ja eloisa kirjoitus. Paikallishistorian jos saa eläväksi, on tehnyt sille palveluksen.
Isoisoisää ei kuitenkaan kirjoiteta väliviivalla. Ei edes isoisoisää.
Muistan sen hevosen kärryineen. Olen syntynyt 1965 ja asunut Äänekoskella, mutta ilmeisesti heppa teki vaikutuksen niinä harvoina kertoina, kun Suolahteen tuli jotain asiaa.