ÄKS

Suolahden vanhuspalvelukeskus muuttaa vuoden vaihtuessa uuteen taloon – edessä paljon uudistuksia

07.12.2018 11:58
Suolahden keskustaan noussut uusi talo odottaa uusia asukkaita.
Suolahden vanhuspalvelukeskuksella ollaan uuden äärellä. Tunnelma on hyvä, vaikka ihan jouluksi ei päästykään uuteen kotiin. 

 

Suojarinteen alueella sijaitseva Tupasivilla sekä Silkkivilla muuttavat tammikuun seitsemäs päivä Attendolta vuokrattuun, uuteen rakennukseen. Funkkistyyppinen talo sopii hyvin Asemakaudun ja Keiteleentien kulmaukseen, muiden funkkistalojen jatkeeksi. 

– Vaikka on kyseessä muutto, puhumme mielellään uudistumisesta, jossa korostuu asukkaan itsemääräämisoikeus. Uudistuminen on iso prosessi, kun esimerkiksi Tupasvillan hoito muuttuu palveluasumiseksi, joten kodinomaisuuskin korostuu. Emme voi siirtää vanhoja toimintatapoja uuteen paikkaa, joten uudistusta on myös sen puoleen luvassa, kun uudistetaan hoivaan liittyviä prosesseja, ja korostetaan läsnäoloa. tullaan tekemään eri tavalla kuin ennen, kertoo palvelukeskuksen johtaja Sirpa Halla-aho. 

Muutosta tulee myös sen suhteen, kun kaksi erillistä yksikköä yhdistetään yhdeksi työyksiköksi. 

Suojarinteellä sijaitsevat tilat tyhjenevät niin asukkaista kuin henkilöstöstäkin. Uudessa osoitteessa on 40 paikkaa. 

– Tällä hetkellä meillä on 44 asukasta, ja henkilöstömitoitus 0,60, eli vakinaista henkilökuntaa on 24 käsiparin verran. Mahdollisesti joudumme tekemään järjestelyjä, mutta kaikille taataan hyvä hoito ja hoiva, Halla-aho sanoo. 

Muutto on jännittävä asia niin henkilöstölle kuin asukkaillekin. Muuttoa ja muutosta odotetaan kuitenkin innolla. Mukaan ei oteta kuin asukkaat ja henkilökunta ja asukkaiden henkilökohtaiset tavarat. 

– Mukaan lähtee myös apuvälineet, terveyskeskuksesta lainatut sekä omat. Talosta löytyy uudet sängyt ja nosturit. Muutto itse tapahtuu yhden päivän aikana, ja nyt kartoitamme, ketkä lähtevät uuteen kotiin invatakseilla, ketkä paaritakseilla. 

Uusista tilosta ollaan tietenkin jo innoissaan. Koko henkilöstö on käynyt tutustumassa Keiteleentien työpaikkaa, ja ensi viikolla tutustumaan pääsee myös omaiset. 

– Tilat on hienot, pinnat ovat uusia, ja niistä löytyy väriä.

Piha-alue on pieni, mutta valmiiksi tehty. Pihasta löytyy grillikatos, ja mukavia aktivitteeja, ja onpa siellä myös kanillekin koppi kesää odottamassa. 

– Nyt pääsemme keskelle kylän sydäntä, ja osaksi sitä.

Talolle ei ole vielä nimeä keksitty, mutta henkilökunta on jo heitellyt ideoita ilmoille. 

– Olen toivonut, että nimi sisältää sanan koti, Halla-aho vinkkaa. 

Vastaa

  1. Miriam sanoo:

    Kanille ? Ja sen hoitaa ??!!

    1. marke sanoo:

      Monissa vanhainkodeissa asustaa myös kissoja,joista puhutaan hyvästä syystä hännällisinä hoitajina.

    2. Marika(ex-paikkakuntalainen) sanoo:

      Henkilökunta xD

  2. Marika(ex-paikkakuntalainen) sanoo:

    Vai 0.6 mitotus. Noinkohan pysyy kauan, koska palveluasuminen tarkoittaa ”hyvä kuntoista” , ei vuoteenseen hoidettavat/kahden hoidettavat kuulu ole hyvä kuntoisia. Kun periaate varmasti tässäkin lafkassa on hoito loppuun asti. Silloin pitäs ymmärtää et asukkaiden kunnon huonontuessa -> hlökuntaa enempi, mutta tuskin tapahtuu sitä. Vedotaan aina palveluasumis nimikkeeseen.

  3. koiralle koppi myös sanoo:

    Toivottavasti on aikaa ulkoiluttaa kun vesistö on nyt lähellä ja helppo työntää pyörätuolia. Siellä näkee parhaiten vuodenkierron. Muuten Suolahti on aika masentava ympäristö.
    Vanhanajan ihmiselle kissa ja koira ovat tutummat kuin kani, vai tuleeko sinne muitakin eläimiä joista saa ruokaa, kanoja, sika, lehmä.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy