ÄKS

Suolahden Viljon Viikot on yhteinen ponnistus ja elämys

14.07.2015 17:55 (muokattu 14.07.2015 18:20)
Matti Leppänen ja Pekka Ouli riehaantuivat voimailemaan järjestelyjen tiimellyksessä.
Paikalliset harrastajat kasaavat palavalla innolla ja talkoohengellä uutta tapahtumaputkea Suolahteen.

 

Amerikanrautoja, hulmuavia helmoja, rokkia, stand upia ja voimamies-mittelöitä. Paikalliset yhdistykset ja harrastajat rakentavat heinäkuun viikoilla 29 ja 30 täysin uusia perinteitä Viljon Viikkojen -nimisen tapahtumakokonaisuuden alle Suolahteen.

Touhun keskellä koordinoiva Viljos-ravintola yrittäjä Matti Leppänen kiittelee, että tapahtumat muotoutuivat kokonaisuudeksi hyvien sattumien ja innokkaiden tekijöiden avulla.

– Järjestämme iltatapahtumien kylkeen myös ilmaista ja kaikille avointa toimintaa, toivottavasti ihmiset innostuvat mukaan herättämään Suolahtea eloon.

TAPAHTUMASPEKTAAKKELI  käynnistyy perjantaina 17. heinäkuuta täyspainotteisella jenkkiautoteemalla. Route 69 Meeting -nimistä koko päivän tapahtumaa rakentavat äänekoskelainen autokerho ADCC –  Atmosphere Destroyers, Suolahden seudun harrasteajoneuvokerho SSHAK ja ÄRMY ry.

– Täällä lähistöllä on aktiivisia jenkkiautoharrastajia mutta isompia teemaan sopivia tapahtumia ei niinkään. Päivää luodaan yhteistyöllä ja hyvässä hengessä, ihmiset ovat luvanneet autojaan hieman erikoisempaankin tarkoitukseen, itsekin jenkillä ajava Leppänen vinkkaa.

Päivällä harrastajat ajavat parisenkymmentä amerikanrautakaunotartaan Suolahden keskustassa järjestettävään, ilmaiseen autonäyttelyyn ja illalla Viljos-pubin edustan ulkolavalla esiintyvät teemaan sopivat Francine, Alabama Riders, Rusty Rockets, The Telefunkens ja Fifty Sixty. Reilulla 400 neliömetrin terassilla asiakkailla on mahdollisuus nauttia illasta muassa näyttävän avo-Cadillacin penkillä tai jylhän Chevy Vanin uumenissa.

Suolahden pääkatu suljetaan perjantaina iltatapahtuman ajaksi kello 18.

VILJON VIIKKOJEN ohjelma jatkuu lauantaina iltapäivästä järjestettävällä koko perheen ulkotapahtumalla. Leppänen lupaa paikalle musiikkia, lettuja, muksukaraokea, katuliitutaiteilua ja Pieksämäen suureen autoharrastetapahtumaan matkaansa jatkavia ajoneuvoja.

Illalla Suolahden pääkatu suljetaan jälleen. Viljoksessa järjestetään Ärmy Rock, jonka ulkolavalla esiintyvät paikalliset vaihtoehtorockia soittava Upo, vuosi sitten Suolirockissa esille noussut Muddy Bottom Brothers, hard rockin cover-kokoonpano R.S Band, isärockia tarjoileva Kiro ja bluesia fiilistelevä Blues Deluxe.

– On todella hienoa, että niin useat järjestäjät ovat antaneet panoksensa näille viikonlopuille. Tarjolla on sen verran monipuolisesti ohjelmaa, että takuulla jokainen viihtyy, erityisesti Viljon Viikkojen musiikkitarjonnasta vastaava Pekka Ouli toteaa.

Sunnuntaina 19. päivä illasta Viljoksessa esiintyvä J. Vehkala: Duoo tai sooloo lupaa pehmeän laskeutumisen arkeen kahden päivän tapahtumaputkesta.

MUSIIKIN LISÄKSI  Viljon Viikoilla on tarjolla stand up -ilta ja voimamittelöintiä.

Perjantaina 24. heinäkuuta Viljoksessa viihdyttävän naurun ammattilainen Joonatan Pitkänen ja komiikan nousevat kyvyt kuopiolainen Markus Luostarinen sekä jyväskyläläiset Simo Takanen ja Jaakko Suomala. Lavalla suorapuheinen Pitkänen oli mukana Ylen vuoden 2013 Naurun Tasapaino -ohjelmassa ja juonsi Ylen Strada-ohjelmaa vuodesta 2014.

Lauantaina Suolahdessa selvitetään Ala-Keiteleen vahvin mies. Suolahden Urhon järjestämässä kisapäivässä osallistujat ottavat mittaa voimasta farmeilla, tukeilla, kivillä sekä rengasta kääntäen ja traktoria vetäen.

Naiset puolestaan kisaavat maastavedoissa. Tyyli on vapaa ja painot alkavat 140–150 kilosta.

– Aiemmin vuosittaiset kisat käytiin Saarijärvellä, tänä vuonna Urho järjestää mittelöt kotipaikkakunnalla. Mukana tulee olemaan Suomen huippuja, Matti Leppänen sanoo.

Niin miesten kuin naistenkin kolme parasta saavat rahapalkinnot.

Lauantain kisapäivän kruunaa illalla Viljoksessa esiintyvä, tunnettuihin biiseihin omanlaisen vivahteensa ujuttava The Real Otot.

Viljon viikkojen ohjelma, lisätietoja Facebookista tapahtumasivuilta.

Route 69 Meeting Suolahdessa Viljos-pubin edustalla. Autonäyttely ja lettuja kello 15 alkaen, vapaa pääsy. Illalla ulkolavalla Francine, Alabama Riders, Rusty Rockets, The Telefunkens ja Fifty Sixty. Liput alueelle kello 17.30 alkaen 13 euroa, ennakkoon Viljoksesta 10 euroa tai Tiketti.fi-palvelusta 11,50 euroa. Tapahtuma on ikärajaton, anniskelualueelle K-18.

Lauantaina 18.7. Ärmy Rock. Kello 13 alkaen Viljoksen edustalla muksukaraoke, katuliituväritystä, musiikkia, lettuja ja harrasteautojen kokoontuminen, vapaa pääsy. Kello 18 alkaen UPO, Muddy Bottom Brothers, R.S Band, Kiro ja Blues Deluxe Viljoksessa, liput 5 euroa. Tapahtuma on ikärajaton, anniskelualueelle K-18. Järjestäjä Ärmy ry

Sunnuntaina 19.7. J. Vehkala: Duoo tai sooloo. Vapaa pääsy, K-18.

Perjantaina 24.7. Stand up Viljos -ilta Viljoksessa. Esiintymässä Joonatan Pitkänen, Markus Luostarinen, Simo Takanen ja Jaakko Suomala, liput 5 euroa, K-18.

Lauantaina 25.7. Ala-Keiteleen Vahvinmies 2015 -voimamieskisat ravintola Viljoksen edustalla. Lajit 1. Farmit, 130kg/käsi 30m, 2. Tukki, toistot rinnalta 115 kg, 3. Renkaan kääntö, 4. Traktorin veto istuen tai valjailla ja 5. Kivet, 115 kg–180 kg, naisille vapaan tyylin maastavetokilpailu, aloituspaino 140–150kg, veto LWS Raw. Rahapalkinto 3 parhaalle, ilmoittautuminen 044 337 8906 (nimi, ikä, pituus, paino, kotipaikka, saavutukset/meriitit). Katsojille vapaa pääsy, ikärajaton. Illalla Viljoksessa The Real Otot.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy