ÄKS

Suolahden yhtenäiskoulu on avattu virallisen juhlavin menoin – katso video

05.12.2019 10:17
Rehtoreita rivissä, sekä kaupungintalousjohtaja että kaupunginjohtaja sekä opetus-ja kasvatusjohtaja.
Suolahden yhtenäiskoulun avajaisiin olivat kaikki tervetulleita. 

 

Suolahden yhtenäiskoulu, SYK,  on avattu virallisesti. Puheita pitämään tulivat kaupunginjohtaja Matti Tuononen, Äänekosken opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiä, entisen Suolahden Telakkakadun yläkoulun eläköitynyt rehtori Heikki Moilanen ja SYK:n rehtori Mika Lehtonen.

Puheissa muisteltiin koululaitoksen tuloa Suolahteen sekä muistutettiin siitä, kuinka äänekoskelaiset voivat olla syystäkin ylpeitä kouluverkostaan.

– Ei voi uskoa, missä ollaan! Vuonna 2007 ei minulla, eikä Heikki Moilasella tullut mieleenkään, mihin kasvun- ja oppimisen toimialalla voidaan vielä päästä. Uusia kouluja on tehty, ja vanhoja peruskorjattu. Tässä pihapiirissä on tapahtunut paljon, ja koko ajan tapahtuu lisää: nyt tuohon viereen on nousemassa  uusi jäähalli, Ville Härtsiä sanoi.

Uusissa kouluissa on opeteltu ottamaan käyttöön uusia oppimismuotoja.

– Tämäkin koulu on moderni, tulevaisuuden tarpeeseen vastaava oppimisympäristö, josta löytyy muunneltavia tiloja. Akustisuus tuo työrauhaa sekä henkilökunnalle kuin oppilaillekin. Iltaisin talo toimii koko kylän olohuoneena, jossa voi käydä harrastamassa, Härtsiä sanoi.

Härtsiä sanoi, kuinka yhtenäiskoulu on kuin uusioperhe.

– Nyt opetellaan yhdistämään kahta tai kolmea toimintakulttuuria: se on tavoitteellista toimintaa, jossa yhteisöllisyys toteutuu, Härtsiä sanoi ja pohti koulumatkailun voivan olla tulevaisuudessa bisnestä Äänekoskella.

Jospa nyt viimeinkin kauan sitten viljelty ajatus pääsisi liikkeelle kunnan toimesta.

(video kuvan alla)

Lipun nostoa avustivat Rene ja Helmiina.

Katso videolta kaupunginjohtaja Matti Tuonosen avajaispuhe: 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy