ÄKS

Suolahtelaislähtöinen Julia Pirkkalainen suunnitteli korut linnanjuhliin

05.12.2019 16:20 (muokattu 05.12.2019 16:29)
Julia Pirkkalainen kiinnostui korusuunnittelusta Äänekosken lukiossa.
Suolahdessa lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt, Äänekosken lukiosta valmistunut Julia Pirkkalainen sai kunnian suunnitella ja valmistaa linnanjuhliin korut Mortonin, Vuoden Nuori Yrittäjä -tunnustuksen saaneelle Jarna Kaplakselle. 
 
Jalometallialan artesaani tutkinnon Oulun seudun ammattiopistossa suorittanut ja parhaillaan korumuotoilua Kuopissa Savonia-ammattikorkeakoulussa opiskeleva Julia Pirkkalainen, 23, on kiitollinen saamastaan suunnittelu- ja valmistustyöstä. 
– Olen kiitollinen, että Jarna antoi mahdollisuuden nuorelle suunnittelijalle. Koen, että on itselleni iso saavutus, kun sain tarttua haasteeseen, Pirkkalainen kertoo. 
Jarna Kaplas etsi nuoria suunnittelijoita niin puvun kuin korujenkin osalta. Mitään varsinaista kilpailua ei järjestetty.
– Tartuin haasteeseen, ja lähetin hänelle kuvia valmistamistani koruista. Jarna innostui töistäni, ja tässä ollaan, Pirkkalainen kertaa. 
 
Korujen suunnittelu pääsi vauhtiin, kun Pirkkalaiselle vilautettiin ensimmäistä pukuhahmotelmaa. 
– Näin raakavedoksen ja materiaalit kankaista, joista aloin hakea insipiraatiota. Ajatukseen nousi dramaattisuus ja romanttisuus, ja niinpä koruista löytyy sekä herkkyyttä että vahvaa puolta. 
Korvakorujen sekä sormuksen materiaalina on hopea, joka on saanut kuoreensa kultauksen. Korut ovat saaneet nimekseen Särkkä
– Särkkä kuvastaa minulle ihmistä. Särkät muodostuvat, kun aallot kohtaavat esteitä ja hiekka kohoaa pinnalle. Myös me kohtaamme elämässämme myrskyjä ja vasta-aallokkoja. Mutta juuri nämä vastoinkäymiset ja kokemukset tekevät meistä sen, mitä me olemme. Hiekka kuvastaa sitä tietoa ja kokemusta, mitä olemme keräänneet matkan varrella. Kuten särkkä, me kohoamme pinnan alta ja teemme itsemme näkyviksi muille ja yhteiskunnalle, Pirkkalainen kertoo. 
 
Suolahdessa 15 vuotta asuneen Pirkkalaisen osoite löytyy Siilinjärveltä. Innostus korujen suunnitteluun ja valmistamiseen alkoi jo Äänekosken lukiossa. 
– Olen aina kerännyt kiviä ja hauskannäköisiä keppejä. Lukiossa aloin tehdä pikkutarkkoja töitä, ja ajatus korumuotoilijan ammatista alkoi muotoutua pikkuhiljaa. 
 
Rautalampilainen Jarna Kaplas perusti ensimmäisen yrityksensä jo 18-vuotiaana. Nykyään Konttiravintoloita on viidellä eri paikkakunnalla ja niissä työskentelee yhteensä yli 50 työntekijää. Konttiravintola Morton on tuttu myös Äänekosken Rantapuiston kesästä. Jarna Kaplas sai tänä vuonna Vuoden Nuori Yrittäjä -tunnustuksen. 

Mortonin Jarna Kaplas kantaa Julia Pirkkalaisen suunnittelemia koruja sekä Henna Hiltusen suunnittelemaa pukua linnanjuhlissa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy