ÄKS

Suolahtelaispariskunta piipahti kotikonnuilla Joutsasta käsin – autovarkaus mennen tullen

28.01.2015 18:30

Joutsassa aikaansa viettänyt suolahtelainen aviopari halusi käydä Äänekoskella – ja lähteä pikaisesti takaisin. Käynti oli kuitenkin hankalaa, sillä pariskunnalta puuttuivat auto ja ajokortti – ja ilmeisesti myös rahaa.

46-vuotias mies ja 32-vuotias nainen päättivätkin ryhtyä laittomuuksiin kotiseutumatkan tehdäkseen. He varastivat auton ensin menomatkalle ja toisen paluumatkalle. Perillä kaksikko ehti viettää muutaman tunnin.

Keski-Suomen käräjillä tiistaina käsitellyt rikokset tapahtuivat elokuun alussa, yhden yön aikana. Hieman ennen puoltayötä kaksikko otti käyttöönsä Joutsan ABC:n pihaan autonsa jättäneen asiakkaan Nissan Sunnyn. Auton ovet olivat auki ja avaimet paikallaan.

Pariskunta ajoi autolla Hirvaskankaan ABC:lle. Muutama tunti myöhemmin pariskunta löysi tien toiselta puolelta Shellin pihalta Volvo 940:n, jonka omistaja oli jättänyt auton parkkiin yhtä huolettomasti.

Vorot ajelivat takaisin Joutsaan, tällä kertaa kunnan keskustassa olevan ABC:n lähellä olevalle uimarannalle. Pariskunta jäi kiinni aamun tullen.

Mies vei molemmista ajopeleistä stereot. Hän myönsi syylistyneensä tuplana moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen, kortitta-ajoon ja varkauteen. Syyttäjä vaatii ennenkin lakia rikkoneelle miehelle kahden kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta.

Nainen kiistää autojen anastamisen. Hänen mukaansa teot olivat miehen ideoita. Nainen ei autoja edes ajanut.

Oikeus ratkaisee asian maaliskuussa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy