ÄKS

Suolahti-Äänekoski väli saa uutta pintaa

02.04.2018 06:00
Äänekosken ja Suolahden välinen tieosuus on surkeassa kunnossa. Onneksi nyt on luvassa parannusta.
Kauan odotettu tien päällystys eli asfaltointi alkaa ensi kesänä Äänekosken ja Suolahden välillä.

 

ELY-keskus päällystää teitä Keski-Suomen ensi kesänä noin 150 kilometriä. Päällystystyömaata on luvassa myös Kaura-aholta Kuusaaseen saakka.

Kuluvalle vuodelle Keski-Suomen ELY-keskukselle on myönnetty tienpitoon ja liikenteeseen 41 miljoonaa euroa. Suurimman osuuden vie tienpito 35 miljoonan osuudella. Se sisältää esimerkiksi päällystystyöt. Loput 6 miljoonaa euroa jakautuvat muun muassa joukkoliikennepalvelujen ostoihin, tie- ja rata-alueiden lunastuksiin ja yksityisteiden valtionavustuksiin.

Vuosi 2018 on viimeisin korjausvelkaohjelman lisärahoituksen vuosi. Tänä vuonna korjausvelkaohjelman työt näkyvät Laukaassa Vuonteensalmen uuden sillan rakentamisena, sorateiden kunnostustöinä ja seututieverkon päällystystöinä.

Kirri-Tikkakoski -suurhanke nytkähtää käyntiin, joskin vielä tänä vuonna Liikenneviraston johdolla enemmänkin jatkosuunnittelun ja toteutuksen valmistelun merkeissä. Se näkyy esimerkiksi puun poistoina tulevan tielinjauksen alta.

– Uutta päällystettä maakunnan tiet saavat kesän mittaan noin 150 kilometrin verran ja routimisherkkiä sorateitä kunnostetaan vastaamaan raskaan liikenteen vaatimuksia. Jyväskylän tuntumassa Rauhanlahden voimalaitoksen vieressä sijaitseva risteyssilta peruskorjataan. Korjaus tulee aiheuttamaan liikennehaittaa Vaajakosken moottoritielle, Tiina Lamminmäki ELY-keskuksesta antaa esimerkkejä.

 

 

Vastaa

  1. Juha Takala sanoo:

    Toivottavasti myös kevytliikenneväylä Äänekoski-Suolahti välillä korjataan

    1. Miika K sanoo:

      Tämä olisi mielestäni tärkeämpi uudistaa. Sen verran on surmanloukku rullaluistimilla.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy