ÄKS

Suolahtisali: Valtuuston päätös lähettää asia uudelleen valmisteluun koettiin työvoitoksi

17.04.2018 15:53
Keskustelu Suolahtisalin tilanteesta käy kiivaana.

Suolahtisalin säilymisen eteen uurastanut kaupunginhallituksen jäsen, valtuutettu Matti Virtanen huokaisi maanantaisen valtuuston kokouksen jälkeen. Yksimielisesti jatkoaikaa käsittelylle päättänyt valtuusto päättyi hieman hämmentäviin tunnelmiin. Ennen kokousta valtuutetuille tuotu uusi vaihtoehto puhutti suljettujen ovien takana.

Päätöstä ei salissa saatu aikaan puoleen eikä toiseen, vaan käsittely siirrettiin takaisin kaupunginhallituspöytään.

– Ratkaisu on syntynyt, niin kai siihen täytyy olla tyytyväinen. Mennään toiveikkaana eteenpäin, Virtanen huokaisi.

Vaikka Virtasen toivomaa päätöstä ei saatukaan vielä tässä vaiheessa aikaiseksi, oli Virtanen tyytyväisen oloinen tilanteeseen.

– Eihän kaikki mennyt niin kuin itse toivoisi, mutta näin se näissä kompromissessa on. Tämä on työvoitto kuitenkin, sillä näyttää, että sali saadaan käyttöön mahdollisimman nopeasti, Virtanen sanoi.

Virtanen näkee, että tahtotila on nousussa salin säilymistä ajatellen – niin viranhaltijoiden kuin asiaa vastustaneiden poliitikkojenkin puolella.

– Kyllä tämä on selvä merkki siitä, kun nyt ollaan tässä tilanteessa. Näin minä sen tulkitsen, Virtanen pohtii.

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy