ÄKS

Suolahtisalin käsittelyyn jatkoaika – asia uudelleen valmisteluun

16.04.2018 19:23 (muokattu 16.04.2018 19:39)
Puhuttu sali puhutti vielä lisää.
Suolahtisali sai jatkoaikaa käsittelyyn. Pitkän harkinnan jälkeen valtuusto palautti asian uudelleen valmisteluun. 

 

Suolahtisalin puolesta kerätyt adressit luovutettiin valtuustolle ennen varsinaista kokousta. Nimiä listoihin Suolahtisalin puolesta oli  kirjoitettu 1281, lisäksi nettiadressiin oli kirjattu 417 nimeä. Kunnallisneuvos, lausuntataiteilija Maija Piitulaisen johdolla luovutetut adressit toivotettiin otettavan vastaan siten, että kansalaisten mielipide otettaisi vilpittömin mielin vastaan, ja että juopa neljän entisen kunnan loppuisi. Adressia luovuttamassa olivat myös karokeyhdistyksen puheenjohtaja Jarkko Kaukometsä, Äänekosken Laitakaupungin Orkesterista Esa Kalenius.

Asian käsittely kiinnosti, sillä lehteriyleisöä nähtiin parikymmenpäinen joukko.  Ennen pykälän käsittelyä valtuusto vetäytyi 45 minuutiksi pohtimaan asiaa ryhmissä.

Seppo Ruotsalainen toivoi asian palauttamista uudelleen valmisteluun, tätä kannattivat Seppo Hänninen, Kari Kiiskinen ja Leila Lindell, Matti Tiusanen ja Simo Holopainen.

– Että saadaan pölyä laskeutumaan, niin kannatan palauttamista uudelleen valmisteluun, Hänninen sanoi.

– Olemme etsineet erilaisia vaihtoehtoja, ja meillä saattaa olla nyt yksi ratkaisuehdotus käytössämme. Tästä emme voi muuta tässä vaiheessa kertoa, kaupunginjohtaja Matti Tuononen sanoi.

 

Adressit vastaanottivat kaupunginjohtaja Matti Tuononen ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juho Kautto. Nimiä listoissa oli 1698.

Suolahtisalin käsittelyn historiaa:

Kesäkuussa 2017 Matti Virtanen ja 11 muuta kaupunginvaltuutettua jätti käsittelyyn valtuustoaloitteen, jonka mukaan Äänekosken kaupunginvaltuuston tulee velvoittaa kaupunginhallitus ja elinvoimayksikkö ryhtymään pikaisiin toimiin Suolahtisalin toiminnan turvaamiseksi myös tulevaisuudessa. Tuolloin oli jo aavistus, että Suolahti salin parrasvalot sammuvat, kun Keski-Suomen opiston toiminta kampuksella loppuu. Kaupungilla on saliin voimassa oleva vuokrasopimus, tästä huolimatta ei saliin ole ollut vuokralaisella asiaa.

Valtuustoaloitetta käsiteltiin seuraavan kerran elokuussa 2017, jolloin se palautettiin valtuuston yksimielisellä päätöksellä uudelleen käsittelyyn. Asia on vellonut kaupunginhallituksen pöydällä kuin myrskyn silmässä. Kaupunginhallitus päätti teettää Keski-Suomen kansanopiston kannatusyhdistyksen omistamaan tilaan kuntotarkastuksia 40 000 euron edestä.

Matti Virtasen johdolla otettiinSuolahtisalista tehty kuntotarkastus suurennuslasin alle. Tarkastelun tuloksena Virtanen esitti kaupungihallitukselle, että kaupunki tekee ehdollisen ostotarjouksen Suolahtisalista ja sen maa-alueista sillä edellytyksellä, että valtuusto myöntää Suolahtisalin peruskorjaukseen, osittaiseen purkamiseen ja uudisrakentamiseen pari miljoonaa euroa. Kaupunki ostaisi itse kiinteistön maa-alueineen yhden euron kauppahintaan.

26. maaliskuuta kaupunginhallitus päätti kokouksessaan, tiukan äänestyksen jälkeen, ettei kaupunki tee ostotarjousta Suolahtisalista ja päätti päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto toteaa sanotun valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

16.4. kokoontunut kaupunginvaltuusto lähetti yksimielisesti asian uudelleen valmisteluun.

 

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy