ÄKS

Suomelta yli 30 urheilijan joukkue nuorten MM-kisoihin – mukana ÄU:n Roosa Ylönen

28.06.2018 16:40 (muokattu 28.06.2018 16:41)
Roosa Ylösen 53,08 riitti Suomen kisapaitaan.

 

– Kotikisoihin on koossa iskukyinen ja nousuvireinen urheilijaryhmä, sanoo Suomen MM-joukkueenjohtaja Hannu Hämäläinen.

Kesäkuun koleus on hieman syönyt tulostasoa. Vasta MM-kilpailu kertoo, ketkä ovat joukkueen parhaimmistoa.

– Mukana on useita urheilijoita, joilla on edellytyksiä tuntuvasti parempiin tuloksiin kuin mitä tällä kaudella on nähty. Jokaisen joukkueeseen valitun ykköstavoite on tehdä Ratinassa kotiyleisön edessä kauden paras tulos.

Tampereen MM-kisoissa on mukana noin 1700 urheilijaa yli 170 maasta. Kilpailujen tulostaso on kesän tilastojen valossa erittäin korkea.

– Finaalipaikat ja mitalit vaativat nuorten MM-kisoissa huippuonnistumista, Hämäläinen sanoo.

Edellisistä junioreiden MM-kisoissa Puolan Bydgoszczissa 2016 Suomen joukkue kokosi kolme pronssia ja neljännen sijan.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy