ÄKS

Taidemuseon Marjatta ja puolukka -näyttely avaa silmät mielikuvituksen vietäväksi – teosten takana on suolahtelaisyntyinen Tanja Kivilahti

18.01.2018 18:07 (muokattu 18.01.2018 18:09)
Iro Kivi eli Tanja Kivilahti avaa taidemuseon näyttelykevään näyttelyllä joka kantaa nimeä Marjatta ja puolukka
Iro Kivi on taiteilijanimi. Taidemuseon tuoreimman näyttelyn teosten takana on suolahtelaissyntyinen Tanja Kivilahti (os. Liukkonen).

 

Kuvataiteilijana olo on Kivilahdelle elämäntapa. Hän sanoo, ettei osaa ajatella, että maalaaminen olisi hänelle ammatti. Teoksiin hän ammentaa aiheita Kalevalasta, Raamatusta, Pekka Ervastin kirjoituksista mutta myös omakohtaisista kokemuksista tai vaikkapa tässä ajassa käynnissä olevista ikävistä ilmiöistä.

– Esimerkiksi paljon puhutusta työpaikka- tai koulukiusaamisesta. Kiusaamista tuntuu olevana kaikkialla, niin politiikan yläportailla kuin pienemmissäkin organisaatiossa tai yhteisöissä. Minulle tuli pakottava tarve maalata siitä, sanoo Tanja Kivlahti ja esittelee kuvittamaansa hahmoa ilmiöstä nimeltä narsismi.

Vaikka teosten aiheet ovat varsin synkissä vesissä, ei värien käyttöä ole säännöstelty. Raskaita aiheita maalataan perinteisesti mustaksi, tähän ei Kivilahti ole sivelliltään kastanut. Väripalettiin valikoituu sinistä, turkoosia, räiskyvän oranssia ja keltaista. Teoksissa alienit näyttäytyvät ihmiskunnan edustajina ja punaiseksi maalatun  möhkäleen muotoa taitelija itsekin hämmästelee: ehkä se on lehmän ja katkaravun risteytys. Ehkä. Teos joka kantaa nimeä ”Miten pääsee paratiisiin” taiteilija avaa näin:

– Me elämme maailmassa eli tässä maallisessa paratiisissa ydinsodan uhkan alla. Paratiisin puu onkin kuin radioaktiivinen pilvi, jonka eräs näyttelyvieras on sellaiseksi tulkinnut. Maalatessa en voi tietää mitä kaikkea teoksesta nousee esiin.

Kivilahti kertoo, kuinka maalausta tehdessä hänellä voi olla teoksesta joku henkilökohtainen tulkinta. Taiteilija kertoo miettivänsä vakavana ihmisen henkistä kehitystä ja sitä, kuinka harmittomasti tätä maapalloa kohdellaan.

– Siksi nämä teokseni laajenevat ihmiskuntaan liittyväksi. Olen huolissani ihmiskunnan kehityksestä. Odotan toki sitä aikaa, jolloin voisin ryhtyä maalaamaan hieman kevyempiä aiheita, Kivilahti hymyilee.

Teoksissa sekoittuu elämän eri muodot. Kivilahti uskoo, että jossain on pakko olla älykkäämpiä olentoja.

– Mulla oli älyllinen pyrkimys tehdä hillittyjä töitä, mutta nyt näistä tuli tällaisia. Näitä vain tulee, sillä alitajunta ohjaa ja puhuttelee minua, Kivilahti huokaa.

Hollannissa Erasmus vaihto-opinnoissa ollessaan työt poikkesivat totutusta. Tältä ajalta on taidemuseolle ripustettu kaksi teosta. Kivilahden työt ovat suuria, mukana on  kaksiosaisia diptyykkejä tai kolmiosaisia triptyykkejä.

– Tein heti Hollannin jälkeen itselleni selväksi, etten halua jatkaa sillä linjalla. Nyt tuntee, että olen löytänyt oman tieni. Olen kokeillut ehkä liikaakin eri tekniikoita, mutta nyt on hyvä, videotaidetta ja dokumenttivideoitakin tehnyt Kivilahti sanoo.

Näyttely antaa tilaa katsojalle. Kivilahti kertoo tekevänsä tauluja raskaine ajatuksineen siten, etteivät ne välttämättä päädy kenenkään yksityisen ihmisen olohuoneen seinäkoristeeksi.

– Minusta maalaukset ovat kuin matemaattisia kaavoja, jossa x ja y voidaan sijoittaa eri arvoiksi ja lopputulema on aina eri.

Mutta mistä taiteilijanimi Iro Kivi tulee? Suolahdestapa tietenkin!

– Mulla oli nuorena irokeesi ja Asemakatua kävellessä joku huusi perääni, että Iro hei! Suolahti oli helppo kasvualusta erilaiset ajatukset tai massasta poikkeavan ulkomuodon omaavalle. Kenestäkään ei ollut kummallista, kun mä tykkäsin urheilla ja hiihtää vaikka olinkin punkkari. Olihan se varmaan näky, kun kannoin suksia olallani irokeesi päässä keikkuen.

Kivi tulee taas avioliiton kautta, kun Tanja meni naimisiin suolahtelaisen Kivilahden Ilkan kanssa Kyllä, saman miehen, jolla oli myös irokeesi, ja jonka hardcore punkbändi Carcass teki yhden ja ainoa keikan vuonna 1986 Konneveden Varuskunnassa järjestetyssä Rock-Kavalkadissa.

Suosittelen katsomaan näyttelyä joka kantaa nimeä Marjatta ja puolukka. Anna ajatukselle tilaa ja laita mielikuvitus valloilleen. Kuten sanottua: taide lähtee eloon  katsojan silmässä. Näin koin itsekin.

MARJO STEFFANSSON

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy