ÄKS

Taksiuudistus mietityttää

21.07.2018 12:00 (muokattu 21.07.2018 12:05)
Täysi taksitolppa, voi olla tulevaisuudessa entistä harvinaisempi näky.
Taksilaki muuttui ja sitä myöten yrittäjien elämä helpottui. Mutta miten käy asiakkaille? Saako Koskelta enää taksia?

 

Heinäkuun alussa voimaan astunut taksilakiuudistus on tuonut selviä muutoksia taksiliikenteeseen Asiakkaan näkökulmasta suurin muutos on päivystysvelvoitteen poistuminen: aiemmin Äänekoskellakin oli ympärivuorokautisesti tavoitettavissa takseja, nyt pakotetta päivystykseen ei ole.

– Nyt auton ei tarvitse olla ajossa kuin silloin kuin yrittäjä näkee tarpeelliseksi, vaikka aamuseitsemästä iltaneljään. Tämä tarkoittaa sitä, että hiljaisina aikoina taksin saaminen voi olla vaikeaa, jopa ylivoimaista, taksiyrittäjä Veli-Matti Saviranta sanoo.
– Päivystysvelvolllisuuden poistuminen ei varmasti näy suurissa kaupungeissa, mutta Äänekoskella ja haja-asutusalueilla voi taksin saatavuus heikentyä. Ilmiö johtuu siitä, että pienillä paikkakunnilla arki-iltoina ja -öinä ei ole kannattavaa pitää takseja ajossa vain varmuuden vuoksi, sillä taksin tarve Äänekoskenkin kokoisessa kaupungissa on minimaalista, Hujakon taksi Oy:n toimitusjohtaja Antti Rytkönen sanoo.

ÄÄNEKOSKELLE ON myönnetty kolme uutta taksilupaa heinäkuun alussa, mutta vielä ei uusia yrittäjiä taksitolpalla ole näkynyt. Lakiuudistuksesta johtuen voi olla, ettei ikinä näykään, sillä taksilupa ei ole enää paikkaan sidottu.

– Siinä mielessä on hyvä, että me taksiautoilijat pääsemme nyt lähikaupunkeihin ajamaan, ja olemme samalla viivalla muiden autoilijoiden kanssa. Nyt viikonloppunakin olisi ollut mahdollista lähteä Suomipopeille, jossa varmasti on ollut auton tarvetta. Omasta mielestäni on tärkeintä taata oman kaupungin asiakkaille taksin saanti, ennen kuin kaikki lähdetään Jyväskylään ajamaan, Saviranta sanoo.
Päivystyksen puute on johtanut siihen, että Saviranta on perustanut uuden toiminimen ja toimipisteen Pukkimäelle, joka hoitaa taksipäivystystä. Taksi 24 Äänekoski on jo osoittautunut tarpeelliseksi.
– Viikonloppuna soi jo puhelin, mutta toiminta starttaa virallisesti elokuussa. Tämä on yksi lieveilmiö, mitä tämä uudistus on luonut. Toisaalta tällä taas on työllistävä vaikutus, Saviranta sanoo.

 

RYTKÖNEN NÄKEE uudistuksessa sekä hyvää, että huonoa, niin yrittäjän kuin asiakkaankin näkökulmasta.

– Toiminta on aiemmin ollut hyvin säädeltyä ja nyt vapauttamisella on saatu taksiyrittäjyys lähemmäs muuta yrittäjyyttä. Toimintaa on myös helpompi räätälöidä eri asiakasryhmille sopivaksi, mikä on hyväksi sekä yrittäjälle että asiakkaalle.

Rytkönen huomauttaa, että uusien yrittäjien tulo alalle saattaa aiheuttaa lieveilmiöitä.

– Alan vapauttaminen voi houkutella alalle kyseenalaisia yrittäjiä, jopa harmaata taloutta. Suomalainen taksi on aina ollut sellainen, johon on voinut luottaa. Taksin on voinut saada missä vaan, mihin vuorokauden aikaan vaan ja asiakas on päässyt turvallisesti perille, Rytkönen sanoo.

Myös taksihinnoittelu vapautui, mutta se ei Savirannan mukaan ole vaikuttanut äänekoskelaisten taksien hinnoitteluun.
– Kaikki Äänekosken taksiyrittäjät toimivat Keski-Suomen Aluetaksin välityskeskuksen piirissä, jossa hinnat ovat pysyneet samana. Samoilla mittariasetuksilla ajetaan yhä, Saviranta sanoo.
– En usko, että Äänekoskella hinnoittelu tulee muuttumaan. Nämä muutokset näkyvät varmaan enemmän suurissa kaupungeissa, Rytkönen sanoo.
– Itse olen nähnyt yrittäjän näkökulmasta kuorma-auto-uudistuksen, linja-auto-uudistuksen ja nyt taksi-uudistuksen. Kyllähän tässä selvää on, että vaikka tietyissä tilanteissa kuluttajalle hinta voi olla pienempi, ei yrittäjän kulut pienene. Viimeistään verottaja on armoton, Saviranta lisää.

 

SAMAAN AIKAAN taksilakiuudistuksen kanssa Kelan taksijärjestelmä siirtyi PRO-keskukselle ja Äänekosken kaupunki muokkasi vammaiskuljetuksia, eli VPL-korttia käyttävien kuljetusjärjestelmän.

– Nämä tuli nyt kaikki samaan aikaan ja asiakkaat on ihan sekaisin. Nyt on kolme eri numeroa, joista auton voi tilata, Saviranta sanoo.
– Kela-taksien saamattomuus on rikkonut uutiskynnyksen, mutta en ole kuullut, että Äänekoskella olisi ihmiset joutuneet odottelemaan kyytejä. Toivon, etteivät asiakkaat joutuisi uudistuksesta kärsimään, Rytkönen sanoo.

Taksiyrittäjät eivät tuomitse koko uudistusta, mutta myöntävät, että sillä voi olla selviä negatiivisia vaikutuksia.

– Minua suoraan sanoen huolettaa, että miten ihmiset tulevaisuudessa pääsevät lentokentille ja niin edespäin. Laki ei anna tehdä työvuorolistaa, ja jos sulassa sovussakin alettaisiin yhteisesti näitä kyytejä hoitamaan, katsoisi valtio, että meillä on kartelli. Kyllä tämä repii auki koko Suomen taksirintaman yhtenäisyyden, Saviranta sanoo.

 

Näin tilaat taksin:
Kela-taksi, PRO-Keskus: 0800 30 22 59
Keski-Suomen aluetaksi: 0100 86644
Vammaiskuljetus: 029 3000 169 (maksuton numero)

Vastaa käyttäjälle Halvempikin auto kelpaa asiakkaalle!Peruuta vastaus

  1. Halvempikin auto kelpaa asiakkaalle! sanoo:

    Ehkä nyt saadaan taksien ylihinnoittelu kuriin ja taksiautot vastaamaan Suomen autokantaa. Taksiautoilijoiden on aivan turha valittaa jos alalle tulee kilpailua josta asiakas hyötyy.

  2. vapaata sanoo:

    että sut voidaan hakea 30 vuotta vanhalla sotkusella autolla verkkapuku päällä tuplahintaan 😉 muista että vaatimukset on poistunut ja hinnoittelu tarkoittaa myös hintakattoa, sitähä EI ENÄÄ OLE joten mistäpä ajattelit kyytiä tilatessa selvittää mikä oli halvin kyyti?

  3. Köyhä sanoo:

    Härskiä ajeluttaa köyhiä hienoilla Mersuilla kallistti

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy