ÄKS

Takuuvarma talkoomies: ”Konehommat on velehoa tekemistä”

23.07.2019 08:31 (muokattu 23.07.2019 10:35)
Heikki Hokkanen ja traktori olivat maanataina tositoimissa, kun Keitelejazztelttaa nostettiin pystyyn.
Äänekoskelainen Heikki Hokkanen on ollut vuodesta toiseen Keitelejatsien takuuvarma talkoomies, joka hoitaa traktorilla jatsialueen rakentamisessa nosto- ja muutkin konehommat. Myös monenlaisia tavaran kuljetuksia riittää varastoihin ja takaisin.

 

– Se on nyt 34. vuosi kun olen mukana siskonpojan traktorilla. Ensin oli käytössä  Niskasen Timpan neliveto Zetor ja sen jälkeen olen pyöritellyt nelivetoista Valtraa.

– Timppa se aikoinaan yllytti mukaan ja velehoa tekemistä talkoot on aina olleet.  

Konehommat ovat mieleisiä kesät talvet eläkepäivilläkin.

– Aurailen teitä ja pihoja. Lasken veneitä järveen ja  syksyllä nostan ylös. Kesällä on nämä jatsit ja pientä hiekkasouvia sun muuta.

Hokkanen kertoo, että talkooaikataulu on vuodesta toiseen pysynyt tiukkana. Kaiken pitää olla kunnossa hyvissä ajoin jo ennen kuin portti avataan yleisölle.

– Pyöreitä päiviä siinä touhutaan. Vuokrateltta tuli maanantaina ja keskiviikona juhlat alkaa. Sunnuntaina alkaa purku ja kyydissä 1500 kiloinen teltta on seuraavana päivänä.

Tekemistä osaamisen mukaan

Hokkanen kertoo, että telttaruljanssia ohjaa omistajan edustaja.

– On meillä omassakin porukassa osaajia, kuten Hongan Olli, joiden johdolla hommat sujuu vauhdilla ja turvallisesti.

Talkoissa pidetään turvallisuudesta hyvä huoli ja Hokkaselta löytyykin pari  hyvää turvaohjetta:

– Keskityn sellaisiin hommiin, jotka osaan ja noudatan ohjeita.

Pystytystalkoolaisia on kolmisenkymmentä ja Hokkasta ilahduttaa, että nuoriakin on aina mukana.

Porukassa on hyvä henki päällä ja ruokahuoltokin pelaa kiitettävästi.

– Kaupungintalon ruokalan sapuskoilla jaksaa kyllä touhuta.

Varsinainen festivaali ei Hokkasta ole vetänyt puoleensa, mutta se on mukavaa kun kylällä pyörii porukoita.

– Ei ole oikein minun musiikkia. Kerran olen käynyt, se taitaa riittää.

Suomalainen iskelmä  ja rautalanka on enempi Hokkasen mieleen.

– Jos olis lavalla Agents, Jorma Kääriäinen tai vaikka Leiffi, niin voisin vaikka lähteäkin.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy