ÄKS

Talousjohtaja valitaan joulukuussa, loppusuoralla kolme hakijaa

26.11.2015 13:45
Äänekosken kaupungin talousjohtajan virkaan oli yhdeksän hakijaa, joista kahdeksan täyttää viran kelpoisuusehdot. Valtuusto päättää joulukuussa kuka tulee valituksi tehtävään. 

 

Valintatyöryhmä päätti kutsua haastatteluun hakijoista kolme:

– insinööri ( YAMK ) Tapani Hämäläinen Jyväskylästä

– hallintotieteiden ja yhteiskuntatieteiden maisteri Salla Manni Karstulasta

– kauppatieteiden maisteri Juha Tuikkanen Kajaanista

Haastattelut käydään joulukuun ensimmäisenä päivänä. Kaupunginhallitus käsittelee talousjohtajan valintaa 7. joulukuuta. Kaupunginvaltuusto päättää talousjohtajan valinnasta samana päivänä, eli 7. joulukuuta.

Vastaa

  1. kuntalainen sanoo:

    Talousjohtajaksi pitäisi valita kaupallisenkoulutuksen käynyt henkilö vieläpä yliopistokoulutus olisi tarpeen. Kauppatieteen maisteri kuullostaa hyvältä ja varmasti olisi tietämystä miten kirjaukset tehdään. Mitenkä nämä ehdokkaat suhtautuvat siihen miten laina otetaan venkuloidaanko leasingin kautta kalliimmalla korolla vai otetaanko lainaa. Molempien lopputulos sama leasinki vain maksaa meille kuntalaisille enemmän.

  2. Peksi sanoo:

    Eiköhän se veli Tapani paikan saa, jos (kun) vanhaan tyyliin mennään.

  3. TeroT sanoo:

    Tuikkanen todennäköisesti myös muuttaisi paikkakunnalle eikä jäisi vain puheeksi, kuten näkyy käyneen esim. kaupunginjohtajalla.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy