ÄKS

Talvirieha veti väkeä Äänemäkeen

20.02.2017 14:14
Sunnuntaina 19. helmikuuta päästiin nuttimaan talvisesta säästä ja iloisesta ohjelmasta Äänemäen maisemissa. 

Seurakunnan, 4H-yhdistyksen, MLL:n, Marttojen, ÄU:n ja VPK:n yhdessä järjestämä talvirieha viihdytti kansaa koko iltapäivän ajan. Laskettelun ja pulkkamäen lisäksi paikalla saatiin nauttia laskettelunäytöksistä, pulkkakisasta, lankkuhiihtokisasta, pelastusnäytöksistä ja tietenkin herkullisista eväistä.

Äänemäen oman kahvion herkkujen lisäksi Äänesalon Marttojen kojulla sai herkutella letuilla ja MLL Äänekosken teltasta sai mukaansa herkullisen grillimakkaran.

Paikalla oli paljon väkeä pitkin päivää, eikä väenpaljous hiipunut edes virallisen ohjelman päätyttyä. Ohjelmaa juonsi Pekka Häyhä, joka puikkelehti iloisesti eri kojujen ja tapahtumien välillä.

Äänekoskelaisnuorten laskettelunäytöksessä nähtiin upeita temppuja ja päivän aikana päästiin myös kisailemaan pulkkailussa ja lankkuhiihdossa. Kolmen aikaan käytiin hyvin tekojen huutokauppa, jossa huutokaupattiin muun muassa kirkkoherra Elina Tourunen lounasaseuraksi. Huutokaupan tuotot menevät yhteisvastuukeräykseen.

Tapahtumassa oli tekemistä ja ilakoimista kaikenikäisille, ja iltapäivä olikin oikea menestys.

VPK:n autolla kävi kova kuhina pitkin päivää, kun lapset tutustuivat palomiehen välineisiin ja varusteisiin.

VPK:n autolla kävi kova kuhina pitkin päivää, kun lapset tutustuivat palomiehen välineisiin ja varusteisiin.

VPK:n pelastusnäytöksessä nähtiin omin silmin, miten rinteessä kaatuneen henkilön vammat hoidetaan. Näytöksessä kukaan ei vahingoittunut oikeasti, vaikka pari katsojaa saikin realistisesta näytöksestä sellaisen käsityksen. 

4H-maskotti Topi-nalle oli pienten ihmisten mieleen.

4H-maskotti Topi-nalle oli pienten ihmisten mieleen.

Laskettelunäytöksessä nähtiin hienoja temppuja.

Laskettelunäytöksessä nähtiin hienoja temppuja.

Kuusivuotias Juice Patama sai yleisöltä suuret suosion osoitukset.

Kuusivuotias Juice Patama sai yleisöltä suuret suosion osoitukset.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy