ÄKS

Tanssin Aika -festivaalin ohjelmisto hellii Keski-Suomea tanssitaiteella

04.09.2019 16:19
Hurja Ruut sekä tanssiteos Flora ja Fauna saapuvat Äänekoskelle.
Kolmen viikon kuluttua käynnistyvä Tanssin Aika –festivaali levittäytyy vuosittain koko ajan enemmän myös Keski-Suomen maakuntaan. Neljännentoista kerran järjestettävä Tanssin Aika nähdään tänä vuonna myös Muuramessa, Äänekoskella ja Saarijärvellä.

 

Vuoden 2019 festivaalin teosten teemoja ovat vierauden kohtaaminen, yhdessä olemisen kauneus ja monimutkaisuus, ulkopuolisuuden kokeminen ja yhteisöllisyys. Festivaalin avauksena keskiviikkona nähdään jyväskyläläisen Urban Movements Companyn uutuusteoksen ensi-ilta Movements-Motions-Mindsets. Teoksen koreografiasta vastaa Reija Wäre. Festivaalin torstai-illan teos The Days on englantilaisen koreografi Theo Clincardin ensimmäinen duetto. Teokseen haetaan lisäksi mukaan kahta paikallista yli 65-vuotiasta avustajaa. Perjantaina Tanssin Aika tarjoilee kaksi teosta: Riku Lehtopolun ja Mikko Makkosen Levoton maa sekä Johanna Nuutisen ANON – The act of Waiting. Lisäksi perjantaina Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä nähdään Zero Gravity Companyn Liljat. 20- vuotisjuhlaansa viettävä Tanssiteatteri Tsuumi saapuu kaupunkiin parisuhdeduetolla Vintti. Ilta huipentuu Tanssiryhmä Off/Balancen kanssa yhteisesti tuotettuun Sep/Dance19 tanssiklubiin, jossa tanssiesitysten lisäksi iltaa tähdittää rap-artisti Paleface.

Tanssiteatteri Hurjaruuthin lapsille suunnattu, videota ja liiketunnistintekniikkaa hyödyntävä esitys Flora & Fauna, nähdään torstaina 26.9.Muuramessa, perjantaina 27.9. Äänekoskella, lauantaina 28.9. Jyväskylässä sekä sunnuntaina 29.9. Saarijärvellä.

Festivaalin ajaksi Jyväskylänkauppakeskus Forumin rakentuu Tanssitiloissa –tila, jonka ilmaisohjelmaa paasee seuraamaan keskiviikosta lauantaihin. Tanssitiloissa on Jyväskylan elinkeinoyksikon keskustan kehittamishankkeen ja Keski-Suomen Tanssin Keskuksen yhteinen projekti, jonka tarkoitus on lisata keskustakävijoiden valitonta kontaktia tanssitaiteeseen ja esitella tanssin eri toimintamuotoja eri kohde- ja ikäryhmille. Tanssin Aika –festivaalitoimisto löytyy niin ikään Tanssitiloista.

Ohjelmisto on nähtavilla tapahtuman verkkosivuilla: www.tanssinaika.fi sekä tapahtuman Facebook-sivulla. Festivaalin jarjestaa Keski-Suomen Tanssin Keskus.

Tanssin Aika –festivaali 25.-29.9.2019 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy