ÄKS

Tarjolla lauantaina: Jaakko Teppoa toisessa polvessa

27.02.2014 12:30
Kuvan perusteella Kaukolasipartio on bändi, jolla on hauskaa lavalla.

Kansantaiteilija Jaakko Teppo ei enää keikoilla kiertele, mutta onneksi mies ehti aikanaan lisääntyä. Legendaarisen trubaduurin perintöä pitää yllä hänen poikiensa perustama Kaukolasipartio-yhtye.

Kaukolasipartio esiintyy Kartano Kievarissa lauantaina. Viihdyttävyyteen panostavan yhtyeen keikkasetistä saattaa Jaakko Tepon musiikin lisäksi löytyä myös Martti Servon sekä Matin ja Tepon kappaleita.

Helmikuun alussa esikoislevynsä Viihteen etuvartio julkaissut Kaukolasipartio tekee musiikkia myös itse. Meiningistä esimakua yhtyeen musavideosta.

Ilja ja Johannes Tepon lisäksi rämäpäisessä orkesterissa soittavat multi-instrumentalisti Pertti Feller, basso-velho Sampsa Asikainen sekä Neljästä Ruususta tuttu lyömäsoittaja Kämy Kämäräinen. Yhtye perustettiin vuonna 2010.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy