ÄKS

Täypitkä frisbeegolf-rata valmistuu Liikuntapuistoon hyvää vauhtia

23.04.2014 08:33 (muokattu 23.04.2014 09:41)
Matti Ruuska (edessä), Ari Puttonen (keskellä) ja Marko Kuusela rakentamassa väylän aloituspaikkaa. Takana Henri Blomberg ja Katja Hiironen.
Äänekoski saa vielä kevään aikana uutukaisen, täypitkän frisbeegolf-radan.

 

Vuosi sitten Liikuntapuistoon valmistunutta lyhyempää rataa jatketaan tänä keväänä talkoovoimin 18-väyläiseksi eli täyspitkäksi. Samalla rytinällä uusitaan korit ja opasteet.

Paikalliset lajin harrastajat tekivät kovasti töitä täyspitkän radan saamiseksi Äänekoskelle. He jopa perustivat yhdistyksen ajamaan asiaa ja levittämään liitokiekon ilosanomaa seudulla.

— Edellinen rata rakennettiin sponsoreita keräämällä. Nyt oli hienoa, että saimme kaupungilta avustuksen rakentamiseen, minkä teemme kuitenkin täysin talkoovoimin, Katja Hiironen Äänekosken frisbeegolfin kannatusyhdistyksestä iloitsee.

KIERROS LÄHTEE Liikuntapuistosta ja kulkee yhteensä 3,2 kilometrin lenkin maastossa. Alueella on myös harjoittelu- ja puttauskori.

Rata rakennetaan mahdollisimman luonnonmukaisesti ja monipuoliseksi.

— Väylien leveydet vaihtelevat, ja saimme matkalle hyvin myös korkeuseroja. Välillä käydään metsästä ja sitten tulee kallioväylää. Onneksi oli näin vähäluminen talvi, niin suunnittelu ja raivaus onnistui hyvin, Hiironen toteaa.

Radalle pitäisi päästä jo pian heittelemään, mutta varsinaiset avajaiset venyvät todennäköisesti kesäkuulle. Rakentamisen jälkeen paikoilleen on saatava vielä alueen kartta ja infotaulut.

Lisää yhdistyksestä ja lajin harrastamisesta Äänekoskella voit lukea ÄKS 75 -lehdestä täältä.

Frisbeegolf-rata Liikuntapuisto4

Väylien leveydet vaihtelevat suuresti. Tässä täytetään tiilaatikkoa, jonka ympärillä on runsaasti tilaa heittää. Kuva: Kirsi Korpimäki

Väylien leveydet vaihtelevat suuresti. Tässä täytetään tiilaatikkoa, jonka ympärillä on runsaasti tilaa heittää. Kuva: Kirsi Korpimäki

Vastaa

  1. Toivottavasti radan suunnittelijat muistavat, että keskellä metsää heittäminen ei ole hyvää väyläsuunnittelua. Väylillä tulisi olla tilaa heittää, mutta lähetysmistä tulisi hankaloittaa esteillä. Ei niin, että heitetään keskeltä metsää ja kori on keskellä metsään. Viimevuotisella radalla oli ainakin yksi tämän kaltainen reikä ja vei paljon puhtia koko kierrokselta. Estehän voi hyvin olla pala metsää tai vastaavaa, kunhan väylä on selvä.

    Kuitenkin äärimmäisen hienoa, että Äänekoskella saadaan 18 korinen rata. Maastot ainakin antavat mahdollisuutta vaihtuvuuteen.

    Vielä kun yhdistys saisi pystyyn internet-sivut tai edes facebook-sivut. Jonkun foorumin missä voisi helposti liittyä vaikka jäseneksi, jakaa tiedotteita, lisätietoa mahdollisista tapahtumista ja ratainfot ennen kuin paikalle päätyy. Vapaaehtoisia luulisi löytyvän?!? Toivottavasti ainakin. Ja ainakin infot mahdollisista sponsorointin mahdollisuuksista jne. Tässä voisi olla yksi kiinnostunut.

    Mikäänhän ei estä tekemästä Äänekosken radasta Suomen hienointa. En malta odottaa, että aika antaa periksi ja pääsen kierroksen kiertämään. Kiitos jo nyt kaikille jotka ovat vaivaa asian eteen nähneet. Mielellään liittyisin joukkoon mukaan, kunhan vaan infot olisi helposti saatavilla 🙂

    -Mikko

    1. Flame Thrower sanoo:

      Kyllä nuo heittoväylät ovat ihan riittävän selkeät ja vaativuuttakin löytyy, eikä liian helppoa ole varmasti ollut tarkoituskaan tehdä. Rata on kohta kuosissa ja se on sellainen toteutukseltaan, miksi se on harrastajien ja kaupungin yhteistyössä hyväksi kaavailtu. Yhdistyksellä on FB-sivut, jos niitä osaa etsiä: https://www.facebook.com/groups/152399708268998/?fref=ts

      1. Kiva että sivut fb:stä löytyvät! Nopealla haulla Google ei mitään antanut.

        Selvien reittien tekeminen ei ole helppoutta vaan hyvää ratasuunnittelua. Kiva että rata ei ole liian helppoa. Äärimmäisen hienoa, että Äänekoskellakin päästään kiertää täysi rata.

    2. Mira sanoo:

      Facebookista tosiaan löytyy meidän yhdistyksen ryhmä Äänekosken Frisbeegolfin Kannatusyhdistys RY sekä liittymällä Frisbeegolf Äänekoski ryhmään pääsee hyvin perille Äänekosken frisbeegolf tilanteesta 🙂 Hyviä heittoja! -Miru

  2. lusa tampuurinen sanoo:

    Ei voi olla totta mihin kaupunki voi rahojaan laittaa. Kansalaiset pääsee viskeleen frisbeetä metsään. Ei oo sitte isompia rahareikiä kuin moinen tyhjänpäiväisyys. Melekeen tekis mieli kirroamaan alkaa mutta en viiti kun en maksa enää verojakaan.

    1. Matti sanoo:

      Jos se on tyhjänpäiväistä, että laji saa ihmisiä enemmän liikkumaan ja varsinkin nuoria, niin olkoon niin. Mutta minusta on hienoa, että paljon sellaisia nuoria, jotka ovat aikaisemmin istuneet illat pitkät tietokoneen äärellä tai olleet sohvaperunoita, on saatu ulos liikkumaan. Allekirjoittanut mukaan lukien.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy