ÄKS

Tea Karvisen luontoilta Äänekosken kirjastolla: kiertomatka Suomen kansallispuistoihin

13.02.2019 10:56
Luontokuvaaja Tea Karvinen tulee Äänekosken kirjaston luontoiltaan.
Äänekosken pääkirjastolla tutustutaan torstaina 21. helmikuuta Suomen kansallispuistoihin: alakerran Hoikkassalissa luontoillan vieraana on ammattiluontokuvaaja ja toimittaja Tea Karvinen.

 

Vuodesta 2010 lähtien eri vuodenaikoina yhteensä yli 700 päivää kaikissa 40 kansallispuistossamme viettänyt Tea Karvinen kertoo luontoillassa kokemuksistaan sanoin ja kuvin. Esitelmän pohjana on elokuussa 2017 ilmestynyt Tean kirja: Kansallispuistot – maamme luonnon helmet.
– Teos on otettu hyvin vastaan ja näen sillä olleen selkeän tilauksen. Tärkein tehtävä kirjalla ja luontoilloillani kuvaesityksineen on innostaa ihmisiä lähtemään luontoon, Karvinen kertoo.

Kirjan tekeminen vaati yli 140 000 ajokilometriä, yli 200 vuosittaista matkapäivää, paljon tietokoneella istumista, hyvin aikaisia herätyksiä sekä satoja haastatteluja ja kyselyitä.
– Koska en ole itse paras asiantuntija jokaisen kansallispuiston kohdalla, haastattelin retkilläni Metsähallituksen työntekijöitä ja puistojen kupeessa asuvia ihmisiä. Vien lukijan mukaan retkilleni. Teen samoin luontoilloissani kun näytän parhaimpia kansallispuistovalokuviani ja kerron jokaisesta puistosta,

Esityksen jälkeen kirjailijalta voi ostaa signeerattuja kirjoja sekä suomen- että englanninkielisenä. Lisätietoa tekijästä ja kirjoista löydät täältä: www.teakarvinen.com

Tilaisuuteen on vapaa pääsy, tervetuloa!

Tea Karvisen luontoilta Äänekosken kirjastolla 21.2. klo 17.30

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy