ÄKS

Teatteri Eurooppa Neljä ja äänekoskelaiset yritykset tarjosivat alaluokkalaisille lastenteatteria

21.04.2017 09:00
Bashir ja Mauri lempipuuhassaan: puhaltelemassa voikukkapalloja.

Teatteri Eurooppa Neljä järjesti Yritykset lastenkulttuurin puolesta (YLP)-koululaisesitykset Äänekosken Painotalolla torstaina 20. huhtikuuta.

 

 

Rahoittajana esityksissä toimivat paikalliset yritykset Shell Äänekoski, Tilitoimisto Kymppiset, Ok-Auto Äänekoski, Tuotanko Pekka Lehto Oy ja Äänekosken kaupunki. Koulut saavat esitykset niin, ettei niiden itse tarvitse käyttää omia taloudellisia resurssejaan.

– Kaikki tietävät miten haastavat ajat kunnissa on menossa. Sei ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, ettei kouluissa voisi tavoittaa laadukasta lastenkulttuuria. Siksi Teatteri Eurooppa Neljä suunnitteli pilottiprojektina lastenteatterin minikiertueen jyväskyläläisille kouluille. Haimme yrityksiä mukaan tukemaan kiertuetta. Vastaanotto  on ollut lämmin niin opetustoimen, koulujen kuin yritystenkin osalta. Olen iloinen, että pääsemme toteuttamaan tällaisen projektin yritysten kanssa ja uskon vakaasti, että tämän kokemuksen perusteella pystymme kehittämään toimintatapaa. Samalla voimme myös tuoda lapsille esiin teatteria taiteenlajina, kertoo Teatteri Eurooppa Neljän tuottaja Ville Laitinen.

Äänekoskella lastenteatterista pääsivät nauttimaan Koulunmäen Yhtenäiskoulun 1–4. luokat. Kaksi esitystä vetivät Painotalon suuren salin täyteen iloisia koululaisia, jotka selvästi nauttivat kulttuurista.

– Tämä on tosi hieno homma. Kaikki joille olen asiasta puhuneet, ovat olleet samaa mieltä. Kouluilla ei tosiaan ole juurikaan varaa tällaiseen, Koulunmäen Yhtenäiskoulun rehtori Mauri Kangaskesti sanoo.

Koulunäytöksinä nähtiin Veera Salmen kirjaan perustuva tammikuussa ensi-iltansa saanut lastennäytelmä Mauri ja vähä-älypuhelin. Näyttämösovitus on Tanjalotta Räikän ja ohjaus Teijo Elorannan.

– Tämä on tosi kiva näytelmä esittää, ja olisi tosi harmi, jos lapset ei pääsisi tätä näkemään. Siksi me aloitettiin tämä koko juttu. Ja onhan ihan selvää, ettei kouluilla on tänä päivänä tarpeeksi varaa tällaisiin kulttuurijuttuihin, Teatteri Eurooppa Neljän näyttelijä Ville-Matti Laine sanoo.

Opettavainen, mutta hauska tarina kertoo pienestä Pasilassa asuvasta Mauri-pojasta, jota harmittaa suunnattomasti, ettei hänellä vielä ole älypuhelinta. Älypuhelimen olemassaolon tärkeys jää tarinassa hienosti taka-alalle kun Mauri saa kuulla sademetsien tuhoamisesta ja levottomuuksista Egyptissä, johon hänen paras ystävänsä Bashir on muuttamassa. Havainnevihkosen ja mielikuvitusolentojen hali-halien kautta Maurille aukenee maailmasta uusia puolia, jotka aiheuttavat pään vaivaa. Mutta tarinalla on onneksi iloinen loppu, jossa on hieno vivahde suvaitsevaisuutta.

Ujutettiimpa näytelmään myös vitsi Trumpista, Putinista ja Merkelistä. Hämmästyttävää kyllä, naurusta päätellen alakouluikäinenkin nuoriso ymmärsi vitsin, ilman sen suurempaa selittelyä.

Tunnin mittaiseen esitykseen mahtuu paljon ajateltavaa aina sademetsien pelastamisesta sotiin, mutta kaikki asiat tuodaan esiin paasaamatta ja huumorin sekä teatterin keinoja käyttäen. Ajattelemisen aiheet jäivät todennäköisesti myös kytemään yleisön mieliin.

– Ehkä nyt tulee ajateltua noita asioita enemmän, 10-vuotias Veeti Määttä sanoo.

Myös Veetin luokkakaverit Jutta Virsunen sekä Kiia Laitinen uskovat, että näytelmässä käsiteltäviä asioita tulee ajateltua enemmän, nyt kun ne esitettiin selvästi ymmärrettävällä tavalla. Eniten nuoreen yleisöön upposi kuitenkin svengaava musiikki ja menevät tanssikohtaukset.

– Tanssi ja musiikki oli ihan parasta! lapset ilmoittavat.

Teatteri Eurooppa Neljä naurattaa yleisöä jälleen kesällä, kun se palaa Kartano Kievarin kesäteatteriin esityksellään Elämä janottaa.

Väkeä oli kuin pipoa.

Väkeä oli kuin pipoa.

mauri 6

"Äiti pliiiiiis, mä haluun älypuhelimen!"

”Äiti pliiiiiis, mä haluun älypuhelimen!”

Maurin vanhemmat selittävät havainnevihkon (jota esittivät E4-bändin pojat) avulla pojalle sademetsien tuhoamisen.

Maurin vanhemmat selittävät havainnevihkon (jota esittivät E4-bändin pojat) avulla pojalle sademetsien tuhoamisen.

Ystävykset hämmennyksen keskellä.

Ystävykset hämmennyksen keskellä.

 

Vastaa

  1. Leena Mäkinen sanoo:

    OLISIPAS KIVA JOS KAUPUNKI, SUOLAHDEN, SUMIAISTEN JA KONGINKANKAAN YRITTÄJÄT JÄRJESTÄISIVÄT SAMAN NÄYTÖKSEN SUOLAHTISALIIN !!!! OLISI TASAPUOLISTA KULTTUURITARJONTAA KAIKILLE KAUPUNGIN KOULULAISILLE….TARINANAHAN TUO ON MONITASOISESTI OPETTAVAINEN…. -kirjan lukenut -leena-mummu-

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy