ÄKS

Teekoolla avoimet ovet

24.10.2014 10:23

Äänekosken uusi terveyskeskus pitää avoimien ovien päivän lauantaina 22. marraskuuta. Teekoohon pääsee tutustumaan vapaasti kello 9-15.

Avoimien ovien päivän tarkoituksena on antaa ihmisille mahdollisuus tutustua terveyskeskuksen ja sairaalan toimintaan.
– Osastoilla on tietenkin esittelijät paikalla, jotka voivat esitellä toimintaa, ettei tarvitse yksin kierrellä, johtava hoitaja Anna-Kaisa Hyvönen kertoo.

Sairaalaan tutustuminen on rauhoitettu aamupäivän ajaksi, mutta myös sairaalaan pääsee tutustumaan puolenpäivän jälkeen.
– Ensiapuun tutustumistakin on rajoitettava. Tutustumismahdollisuudet riippuvat paljon siitä, millaisia asiakkaita terveyskeskuksessa tuolloin on.

Tällä hetkellä suunnitellaan sitä, millaisia yritysmaailman esittelijöitä paikalle saataisiin. Tarkempaa informaatiota on luvassa marraskuun aikana.
– Lähinnä ajatuksena oli esittelijät ennaltaehkäisyn ja terveyden edistämisen puolelta. Ollaan ajateltu muun muassa diabetekseen ja tupakointiin liittyvää tarjontaa, Hyvänen selvittää.

Avoimien ovien päivään on yhdistetty myös yleinen infuenssarokotuspäivä. Maksuttoman influenssarokotteen saavat kaikki alle kolmevuotiaat, yli 65-vuotiaat, raskaana olevat naiset ja sairauden takia altistuneet.
– Rokotus on maksuton myös henkilöille, joiden lähipiiriin kuuluu joku riskiryhmiin kuuluva henkilö. Eli rokote on ilmainen käytännössä kaikille, kertoo Hyvönen.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy