ÄKS

Tehasta Pukkaa: Nuorten into ratin taakse on kovassa nosteessa

18.04.2017 07:30
Logistiikan opettaja Mikko Lakisuo (toinen vas.) seuraa, kun Eetu Liimatainen (vas.), Samuli Kuhmonen ja Aleksi Pekkala (kyykyssä) huoltavat kalustoa.
Metsäteollisuuden positiiviset tulevaisuuden näkymät nostivat POKEn logistiikkapuolen kukoistukseensa.

 

Viitasaarella ja Äänekoskella opetettava Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston logistiikan ala on tällä hetkellä nuorille tarjottavista perustutkinnoista suosituin.

Ammattiopiston rehtori Jouni Kurkela kertoo, että Metsä Groupin biotuotetehtaan vaikutus näkyy selkeästi hakutilastoissa. Maaliskuussa päättyneessä toisen asteen yhteishaussa Äänekosken Piilolanniemen yksikköön pyrki lähes kaksinkertainen määrä hakijoita aloituspaikkoihin verrattuna.

– Kiinnostusta riittää, sillä biotuotetehtaan käynnistyminen lupaa alalle työtä useiksi vuosikymmeniksi eteenpäin. Voi suoriltaan sanoa, että meidän logistiikkapuolemme elää nyt kukoistuskauttaan, Kurkela toteaa.

Raskaan kaluston kuljettajien aikuiskoulutus laajennettiin Äänekosken Piilolanniemeen syksyllä 2015 pian sen jälkeen, kun Metsä Fibre päätti biotuotetehtaan rakentamisesta.

Ensimmäiset nuoret puolestaan hakivat vastaaviin opintoihin viime keväänä. Tuolloin sisään otettiin suunniteltua isompi ryhmä, sillä innostus ja pätevien hakijoiden määrä oli niin suuri.

poke_logistiikka_harjoituskentta

Ensimmäistä vuotta logistiikkaa opiskelevat harjoittelevat ikänsä sallimissa rajoissa muun muassa trukin käyttöä.

SYKSYLLÄ Piilolanniemessä aloittaa noin 20 uutta logistiikan opiskelijaa.

Viitasaaren ja Äänekosken toimipisteissä opiskelee tällä hetkellä lähes tuplamäärä nuoria ja aikuisia verrattuna muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen. Näillä näkymin molemmilla paikkakunnilla logistiikan opiskelijamäärä nostetaan noin 70 henkilöön vuoden 2018 syksyksi.

– Tarkkailemme työelämän tarpeita jatkuvasti ja kasvatamme opetusvolyymiämme hallitusti sen mukaisesti. Logistiikan puolella alamme tosin pian lähennellä nykyisten tilojemme maksimia, Kurkela sanoo.

POKE on panostanut puutavarakuljettajien opetukseen muun muassa rakentamalla Äänekoskelle uuden ajoharjoitteluradan raskaan yhdistelmäajoneuvon hallinnan ja lastauksen treenaamiseen. Viitasaaren osastolle puolestaan hankittiin maaliskuussa simulaattori, jolla voidaan kuivaharjoitella esimerkiksi kuormaamista ja peruuttamista.

– Tärkeintä on kuitenkin käytännön opettelu, sillä tätä ammattia ei opi kuin ohjaamosta. Saarijärvellä meillä on esimerkiksi metsäalueita, joista metsäalan opiskelijat korjaavat puuta ja logistiikan opiskelijat kuljettavat niitä puutavara-autoilla eteenpäin.

Myös lähialueen kuljetusyritykset ovat olleet tiiviissä yhteydessä ammattiopistoon. Kurkela on tyytyväinen, että nopeasti kasvaneesta opiskelijamäärästä huolimatta kaikille on löytynyt helposti työssäoppimispaikat.

poke_logistiikka_pekkala

Aleksi Pekkala teki ensimmäisen kuuden viikon työssäoppimisjaksonsa isänsä firmassa.

poke_logistiikka_pekkala_kuhmonen

Ajoneuvojen huolto ja korjaamisen harjoittelu on tärkeä osa logistiikan opiskelua.

NUORILLA riittää vahvaa luottoa työllistymiseensä. Useilla on jo ennakkoon kosketusta raskaan kaluston kuljettajan ammattiin esimerkiksi perheyritysten kautta.

Niin myös ensimmäistä vuotta logistiikkaa Piilolanniemen yksikössä opiskeleva Aleksi Pekkalalla. Nuori mies on istunut isänsä tavara-auton matkassa seitsemänvuotiaasta asti.

– Eniten tämä ammatti vaatii hyviä hermoja, maalaisjärjellä pääsee aika pitkälle, Pekkala sanoo.

Valmistuttuaan Pekkala aikoo säiliöauton ratin taakse mutta pohtii varsinkin Äänekosken lähialueen tehtaiden lupaavan töitä raskaan kaluston kuljettajille erityisesti puunkuljetuksen puolella.

POKEn rehtori Jouni Kurkela on varma, että työpaikkoja riittää sekä metsäteollisuuden investointien että kuljettajien vanhemman ikäpolven eläköitymissuman ansiosta. Ammattitaitoisten metsäkoneen- ja puutavara-autonkuljettajien tarve kasvaa merkittävästi Keski-Suomessa.

– Tekee tiukkaa, että saamme täytettyä oman alueemme eli maakunnan pohjoisen osan tarpeen. Ammattilaisia kuitenkin riittää näillä näkymin hyvin, jos vain nuorten innostus alaa kohtaa säilyy nykyisellä tasolla, Kurkela sanoo.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy