Jokaisen pitkän työkeikan jälkeen veljekset Artur ja Marcin Duchniak lupaavat perheilleen asettua pian aloilleen Puolaan.
Artur Duchniak näppäilee vaimonsa numeroa Puolaan. Odotamme sormet ristissä ja kamera valmiina vastausta Arturin ja hänen veljensä jakamassa pienessä huoneessa Kyminkadulla.
– Tule Skypeen, Artur maanittelee ilmeisen tuloksetta.
Hyvästä yrityksestä huolimatta vaimo ei ehdi tietokoneen ääreen puhelemaan kesken arkiaskareidensa. Todennäköisesti Artur kuulee kodin kuulumiset kuitenkin hieman myöhemmin.
– Soitamme joka ilta videopuhelun, hän kertoo yhteydenpidostaan reilun 1500 kilometrien päässä asuvaan perheeseensä.
Metsä Groupin biotuotetehtaan työmaalle Artur palasi kahden viikon vapailtaan pari päivää aiemmin. Skypen ja Facebookin kaltaiset ilmaiset nettipalvelut helpottavat matkatyöläisen ikävää tien päällä.
KOTONA ODOTTAVA nelivuotias tytär osaa jo laskea kalenterista, koska Artur tulee takaisin mutta nuoremmalle, yhdeksän kuukauden ikäiselle tyttärelle isän rytmi ei ole yhtä helppo ymmärrettävä.
– Jokaisen työpätkän jälkeen lupaan vaimolle, että seuraava on viimeinen reissu ulkomailla. Mutta on vaikea sanoa ei töille, sillä niitä on jatkuvasti tarjolla ja palkka on kolminkertainen kotimaan samoihin hommiin verrattuna, kymmenen vuotta ympäri Suomea työskennellyt toteaa ja Artur kohauttaa hartioitaan.
– Pitää muistaa ostaa jotain kivaa lahjukseksi kotiin, hän nauraa päälle.
Vieressä istuvat Marcin Duchniak, Henryk Biernat ja Robert Urbanski nyökyttelevät ja kritisoivat ohimennen Puolan työmarkkinoita.
Kaikilla heillä on samanlainen tarina: Miehet kouluttautuivat asentajiksi tai hitsareiksi Puolassa ja keräsivät kokemusta muutaman vuoden kotimaassaan, kunnes heidät rekrytoitiin ulkomaille.
Vain Robert muutti perheineen lähemmäksi töitä. Turusta löytyi uusi koti pari vuotta sitten eikä mies aio enää palata Puolaan. Suomen kielikin taipuu jo paremmin kuin englanti.
AMMATTITAIDOLLE JA tarkalle työjäljelle on Pohjoismaissa kysyntää taukoamatta, Artur vakuuttaa. Suuria rakennusprojekteja löytyy, kun jaksaa kulkea niiden perässä.
– Suomi on paras maa tehdä töitä. Täällä ei hoputeta jatkuvasti nopeampaan tahtiin, sillä lopputuloksen on oltava erittäin laadukasta, ainakin Turkissa, Saksassa, Romaniassa, Ranskassa ja Uruguayssa keikkatöissä kiertänyt Henryk arvioi Arturin tulkkaamana.
Tällä hetkellä nelikko on pystyttämässä biotuotetehtaan massatehtaan kuitukeitintä Virtor Oy:n palkkalistoilla.
Viiden kuukauden aikana miehet ovat aitiopaikalta nähneet jättitehtaan kohoavan Äänekoskelle. Ympäröivä kaupunki ja sen ihmiset ovat sen sijaan jääneet tuntemattomimmiksi.
– Robert urheilee säännöllisesti läheisellä salilla ja toisinaan käymme kiertämässä ulkona tai kalassa, mutta vapaa-aikaa emme Suomessa paljoakaan ehdi viettää, Artur valottaa matkatyöläisen arkipäiviä.
Seuraavan kerran miehet matkaavat Puolaan heinäkuun puolella.
Heille rauhallinen kotielämä tuntuu aina luksukselta. Artur tosin haaveilee, että jos innokkaat lapset vain päästävät isän leikkien lomassa omalle ajalle, aikoo hän huristella vuoden ensimmäiselle moottoripyöräretkelle.
Äänekoskelta ei löydy aivan kaikkea puolalaiseen keittiöön. Marcin kertoo, että perusraaka-aineet ja lihan miehet nappaavat keskustan kaupoista mutta mausteseokset he tuovat kotimaastaan. Myös vaalea leipä on tuliaisia viimeisimmältä Puolan matkalta.
