ÄKS

Tehasta pukkaa: Viestinnän uudet kasvot

05.08.2015 10:16 (muokattu 05.08.2015 20:26)
Biotuotetehtaan kuulumisia kerrotaan yhä enemmän Twitterissä www.twitter.com/biotuotetehdas
Yritysten tiedottaminen painottuu yhä enemmän avoimeksi viestinnäksi, jota tehdään jatkuvassa vuorovaikutuksessa ja useiden kanavien kautta.

 

Yritysmaailman viestinnän paineet ovat kasvaneet viime vuosina merkittävästi. Asiakkaat, yhteistyökumppanit, kuntalaiset ja tiedonjanoiset odottavat etsimänsä informaation löytyvän helposti ja nopeasti.

Kaukana tuntuvat olevan ajat, jolloin yritykset yksinkertaisesti lähettivät medialle tiedotteen, kun ilmaantui jotain tarpeeksi merkittävää eteenpäin kerrottavaksi.

– Oikeastaan tiedottaminen on mielestäni vanhentunut termi. Nykyään asioista kertominen on vuorovaikutteista viestintää, jota harjoitetaan monen kanavan kautta pienemmistäkin asioista, biotuotetehtaan viestintäpäällikkö Anna-Liisa Pennanen selventää.

Sen sijaan, että yritys kitsastelisi julkisuuteen päästämäänsä tietoa, toivoo Pennanen, että biotuotetehtaan avoin viestintälinja täyttää sidosryhmien odotukset. Myös median hän toivoo tiedustelevan aktiivisesti sitä kiinnostavista aiheista.

PENNANEN KERTOO, että ”Metsä Groupin biotuotetehtaan viestinnän pääperiaatteita ovat avoimuus ja luotettavuus. Välitämme ajankohtaista faktatietoa kaikilla meistä kiinnostuneille.”

Myöhemmin hän lisää tiedonvälityksen arvojen listalle vuorovaikutuksellisuuden: ”eli meitä saa lähestyä”.

Viestintäkanavien kehittyminen ja monipuolistuminen on lisännyt yksityishenkilöiden ja suurempien organisaatioiden suoran, keskinäisen viestinnän määrää tai ainakin helpottanut sitä. Pennanen kertoo, että he saavat biotuotetehdas.fi-sivuston kautta kiitettävän määrän yksityishenkilöiden kysymyksiä, joihin asiantuntijat reagoivat sähköpostitse.

SUOMALAISTEN PÖRSSIYHTIÖIDEN Twitterin käyttö on vielä verrattain tuore ilmiö. Twitterissä julkaistaan 140 merkin mittaan tiivistettyä julkista ja reaaliaikaista tekstiä.

Talvivaaran kaivosyhtiö oli tammikuussa 2014 ensimmäisiä suuria kotimaisia pörssiyhtiöitä, jotka panostivat Twitterin kautta tiedottamiseen.

Itse asiassa Anna-Liisa Pennanen oli tuolloinkin viestintäasiantuntijana vetämässä edistyksellistä vuorovaikutusmallia.

– Tietoa odotetaan ulkopuolelta paljon ja yritysmaailmassa ymmärretään nykyään, kuinka tärkeää sen antaminen on. Pienemmille yrityksille sosiaalinen media taas voi olla parhaimmillaan vaikkapa nokkelaa ja toimivaa markkinointia, Pennanen sanoo.

Varjopuolena on kasvavan viestinnän määrän kuormittavuus. Kun uutta tietoa odotetaan säännöllisesti, on viestinnän oltava hyvin suunniteltua.

Viestintäpäällikön tehtävä on sekä haistaa, mitä ihmiset haluavat lukea että tietää, kuka organisaatiosta osaa tyydyttää tuota tiedonhalua parhaiten.

Uusien viestintäkanavien rinnalla kulkevat mukana myös perinteisemmät tavat jakaa tietoa.

Biotuotetehtaan huhtikuun toritapahtuma sai paljon positiivista palautetta, vastaavanlaisia kasvokkaistapaamisia suunnitellaan jatkossakin, Pennanen lupaa.

Tässä tapauksessa viestinnän sloganiksi kävisi ”Kaikille kaikkea.”

Vastaa

  1. pena sanoo:

    Hyvä Anni! Tsemppiä!

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy