Ympäristöpäällikkö: Tehtaan puukuolemat eivät johdu kemikaaleista


(kuvakaappaus lukijan videosta)

ÄKS uutisoi alkuviikosta tehdasintegraatin alueella kuvatusta videosta, jossa näkyy muun muassa satoja pystyyn kuolleita puita. Äänekosken kaupungin ympäristöpäällikkö kävi henkilökohtaisesti tutkimassa asiaa.

 

Kaupungin tutkittua vanhoja ilmavalokuvia huomattiin, että puut ovat olleet kuolleena jo viime syksynä. Keväällä 2016 puut olivat vielä elossa. Vahinko on siis tapahtunut paljon ennen biotuotetehtaan ja EcoEnergyn aloitettua toimintansa.

– Puukuolemat eivät johdu kemikaaleista, vaan pitkään virtaamattomassa vedessä seisomisesta. Viime kesän kovat sateet ja alueella tehdyt maansiirtotyöt ovat vaikuttaneet puiden kuolemaan. Maansiirtotöissä viereisen kentän pinta on noussut yli metrin ja paikalle tuotu louhe ja sora on painanut kentän vedet puustoon. Puiden rungoista näkyy, että veden pinta on ollut jossain vaiheessa jopa reilun metrin nykyistä korkeammalla, ympäristöpäällikkö Jouni Kurkela sanoo.

Kurkela myös sanoo, ettei alueelle tule mistään mitään putkia ja videollakin näkyvä mädätekasa on kuivaa materiaalia, joka on sijoitettu asfaltoidulle ja viemäröiden kentälle.

Kurkelan mukaan kyseinen tontti on kiinteistörekisterissä saanut nimen Mudanottopalsta. Tämä kertoo, että alueella on ollut jo aiemmin reilusti mutaa, jota omistajilla on ollut mahdollisuus käyttää omiin tarpeisiinsa. Muta on myös todennäköisesti värjännyt vettä tummemmaksi.

– Veden pinnalla on siitepölyä, kelluslehtisiä kasveja kiinni toisissaan ja vesi on myös hyvin ravinteikasta, minkä takia se näyttää kuvassa hyvin tummalta. Minä kävin itse paikalla ja maistoinkin sitä vettä, eikä se miltään maistu.

Läheisen Onkelantien asukkaat ovat valittaneet ikävästä pitkään jatkuneesta hajusta. Kurkela uskoo, että hajun lähde on EcoEnergyn mädätekenttä.

– Kyllä se nytkin haisi, ja uskon, että on haissut joskus enemmänkin. Kävimme myös tehdasalueen ulkopuolella, ja huomasimme saman hajun sielläkin.

Kyseinen mädäte on useaan kertaan käynyt läpi mekaanisia ja kemikaalisia putsausprosesseja ja on lähes kuivaa ainetta, josta on tarkoitus lopulta tuottaa pellettejä ja ehkä myös lannoitetta.

– Tarkoitus ja lupaus on, että mädäte jatkojalostetaan, eikä se silloin vaatisi näin pitkäaikaista välivarastointia. Toiveissa on että tämä tapaus saa vauhtia termisen kuivausprosessin kehittämiseen.

ÄKSÄn toimittaja pyysi päästä mukaan tarkastuskierrokselle, mutta Metsä Fibren kieltäytyi päästämästä toimittajaa tehdasalueelle.

Vastaa

  1. Ke

    Aika hauskaa että tässä vapaassa maassa metsä groupilla on jotain salattavaa kun ei toimittajaa mukaan päästetty, ilmeisesti puheet ympäristövalvonnan puolueellisuudesta pitävät paikkansa.

    Vastaa
  2. Tämmöstä

    Ihmiset vinkuu tämmösestä vaikka todellisuudessa täällä ei olis edes ketään (”tehdas perheitä”) ilman tätä laitosta 😅 ja ollut jo kauan tuommosia ni nyt se on jonkun aiheuttamaa 😂😂

    Vastaa
  3. Tasapuolisuutta!

    On turha puolustaa (nimimerkki Tämmöstä) epäselvää toimintaa ja arvostella ihmisiä joiden elintila on pilattu. Vaikka uusi sellutehdas on hyvä asia mutta ei sekään saa olla toisille vahingoksi.

    Vastaa
  4. RILLI

    Tämä on muotia, yritys pöhinää! Ei ole laki kaikilla sama, ahneus tursuu läpi kun tämä ympäristöpaska!

    Vastaa
  5. Pröööt

    Ei pitäs mennä maistelemaan joka suonsilmästä.Saattaa tulla pipi masuun.Vaikka sen pipin masuun saa täällä meilläpäin vesijohtovedestäkin.

    Vastaa