ÄKS

Telakkakadun koulu laittoi hyvän kiertämään

09.06.2017 12:08
Tiina Tarvainen, Kiia Siponen, Nelli Hopia ja Jasmin Jassu lahjoittivat palkkansa sairaille lapsille.
Telakkakadun koulun lukuvuosi päätettiin kisailuihin ja tuotteliaisiin projekteihin.

 

Ennen Suvivirren säveliä Telakkakadun koululla pistettiin tuulemaan: viimeisellä viikolla ysit toteuttivat Hyvä kiertää – projekteja, kasit perustivat omia pop-up-yrityksiään ja koko koulu otti osaa Suolahden omaan Amazing Raceen.

Ysien Hyvä kiertää -projektissa yhteensä 26 tiimiä teki työpäivän verran töitä paikallisille yrityksille ja yksityishenkilöille. Jutun juju oli siinä, että työstä saatua palkkaa ei talletettukaan omaan taskuun vaan lahjoitettiin eteenpäin, tiimien itsensä valitsemaan kohteeseen. Nuoret käyttivät yhden päivän suunnitteluun, yhden työskentelyyn ja viimeisenä päivänä tehtiin lahjoitus ja editoitiin projektivideo esittelykuntoon.

 

NUORET ITSE etsivät työpaikkansa ja valikoivat hyväntekeväisyyskohteet, opettajien ainoastaan hieman opastaen.

– Oppilaat itse tekivät ja olivat aktiivisia, mutta jokaisella ryhmällä oli oma ohjaava opettaja, joka selvitti vielä ennen projektin toteutusta, että kaikki asiat oli sovittu työpaikkojen ja hyväntekeväisyyskohteiden kanssa sujuvasti, Telakkakadun opettaja Suvi Hokkanen sanoo.

Oppilaiden itsensä näköiset projektit tallennettiin jälkipolville videomuotoon, ja videot esiteltiin koko koululle torstaina 1. kesäkuuta. Työpanosta oli annettu mitä erilaisimmissa tehtävissä: oli risusavottaa, koulun kaukalon purkamista, autopesua, markettien siivoamista ja olipa joku lähtenyt Huutokauppakeisarin toimitilojakin putsaamaan. Yksi ryhmä halusi erottautua joukosta, ja lähti töihin aina Helsinkiin saakka, jossa työmaaksi annettiin tavallisten nuottien kääntäminen kuvionuoteiksi suomalaiselle barokkiorkesterille. Kaikkea ne keksii!

 

YKSI RYHMISTÄ oli viiden tytön joukko, johon kuuluivat Kiia Siponen, Jasmin Jassu, Tiina Tarvainen, Nelli Hopia sekä Essi Virmanen.  Joukkio päätyi siivoamaan Mercuria-kiinteistön suuria parvekkeita Äänekosken Kiinteistönhoidon leivissä. Kun parvekkeet kiilsivät, saivat tytöt palkkiokseen 250 euroa rahaa. Koko summa lahjoitettiin Keski-Suomen Keskussairaalan lastenosastolle, ja tullaan käyttämään muun muassa pikkuautoihin ja pleikkaripeleihin.

– Ajatus lähti vitsistä, mutta koska haluttiin tehdä jotain lasten hyväksi, niin tää tuntui hyvältä ajatukselta, Jassu sanoo.
– Tuntui tosi kivalta tehdä jotain tällaista. Voisi hyvin tehdä lisääkin hyväntekeväisyyttä, Tarvainen sanoo.

Nuoret naiset saivat nopeasti näkyvää kiitosta, sillä Keski-Suomen Sairaanhoitopiiri postasi Facebookiin suuren kiitoksen ihan kuvien kanssa.

– Kaikkien työt ovat tietenkin tärkeitä ja kaikki on tehneet hienoa työtä, mutta aika harvoin me täällä Suolahden perukoilla saadaan noin hyvää näkyvyyttä, Telakkakadun vararehtori Paula Huuska sanoo.

Hyvä kiertää -projektin hyväntekeväisyyskohteet vaihtelivat lähes yhtä paljon kuin työpaikatkin: vietiin leluja päiväkotiin, kahvia ja keksiä vanhainkotiin, kissanruokaa eläinkotiin, jätskiä ja lahjakortteja kyläkouluille, ruokalahjakortteja työttömille ja joku toimitti myös iloisia lasten tekemiä kortteja tuntemattomien postilaatikoihin päivää piristämään. Videoilla nähtiin kuinka hienosti ihmiset ottivat lahjukset vastaan, vaikka kadulla ilmaiseksi jaetut kahvipaketit saivatkin suolahtelaiset vallan hämilleen.

– Oikeastiko? Siis että ilmaiseksiko? joku ihmetteli ääneen.

 

KASILUOKKALAISETKIN pääsivät päättämään kouluvuotensa hieman erilaisiin koulupäiviin, kun oppilaat pääsivät perustamaan päivän ajaksi omat pienet firmansa koulun alueelle. Oli jätskikojua, arpajaisia, autonpesufirmaa, kaupunkisotaleikkiä, kauneushoitolaa ja ties mitä. Kaikkein tuottoisimmaksi firmaksi ylsi metrilakuja myyneiden poikien yritys, joka tuotti huikeat 273,40 euroa! Yhteensä firmojen tuotto nousi lähes 650 euroon ja oppilaat saivat hyvää oppia yrityksen pyörittämisestä.

– Helpommin siinä tajuaa, miten yritys toimii, kun saa itse tehdä. Ei se ole sama, että minä vaan kertoisin yrittämisestä luokan edessä. Paljon tuli hoksaamisia vielä viime hetkillä, mutta kaikki selvisivät hienosti, Telakkakadun koulun opo Minna Heikkinen sanoo.

Kesäkuun ensimmäisenä päivänä kisattiin myös villissä Amazing Racessa pitkin Suolahden katuja. Yhteensä 16 joukkuetta kiisi rastilta rastille, selvitti vihjeitä ja teki pieniä tehtäviä. Näistäkin tehtävistä osa tuotti iloa myös muille: kukkakaupassa piti paketoida kukkia ja toimittaa ne Kotirannan vanhuksille. Amazing Racen voittajaksi julistetiin 8E-luokka, 8D jäi toiseksi ja 9B kolmanneksi. Kaikille kisaajille sietää antaa kunniamaininnan, sillä armottoman viluisa ja märkä sää vaati erityistä jaksamista ja sisua.

 

TELAKKAKADUN koululla oli siis villi viimeinen viikko, joka näkyi ja kuului myös kaupungilla ja varmasti jäi monen mieleen. Kyllä se aina pulpetissa istumisen voittaa, kun pääsee itse kokemaan, kokeilemaan ja tekemään hyvää.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy