ÄKS

Telakkakadun koulun rakentaminen aikataulussa – rakentajissa paljon oppilaiden vanhempia

01.03.2018 10:41
Telakkakadun Yhtenäiskoulun hahmo alkaa olla hyvin näkyvillä, mutta valmistumista joudutaan odottamaan ensi vuoteen.
Telakkakadun yhtenäiskoulun rakentaminen on hyvässä vauhdissa.

 

Telakkakadun yhtenäiskoulun rakennus on jo siinä vaiheessa, että ohikulkija voi nähdä uuden koulun muodon. Vaikka parin kuukauden päästä koulu näyttää ulkoisesti valmiilta, koulu on valmis vasta ensi vuoden alussa.

Rakennuksen alkuvaiheessa törmättiin maansiirtotöissä ongelmiin, jotka viivästyttivät rakennusurakkaa noin kuusi viikkoa alkuperäisestä aikataulusta. Alkukankeuden jälkeen on onneksi pysytty aikataulussa.

NYT OLLAAN siinä tilanteessa, että vesikatto ja ulkoseinien runkotyöt lähtevät liikkeelle ja rakennus saadaan ulkoisilta osiltaan valmiiksi lähiaikoina. Myös uuden osan yhdistäminen olemassa olevaan kouluun on edessä seuraavan kuukauden sisään.

– Huhtikuun lopulla näyttää ulkoisesti valmiilta. Sen jälkeen on enää sisäpuolen töitä puolisen vuotta ja talotekniikan asennuksia. Enää ei pitäisi tulla isoja mullistuksia. Luovutuspäivästä pidetään kiinni. Aikatauluun voi tulla muutoksia, että tehdään töitä eri järjestyksessä mutta rakennus luovutetaan viikolla kaksi vuonna 2019, vakuuttaa vastaava työnjohtaja Jari Mäki-Puhtila PEAB Oy:stä.

Uutta koulua on rakennettu vanhan koulun pihamaalla, mikä tietysti on tuonut muutoksia ja pieniä häiriöitä koulun toimintaan. Sekä Mäki-Puhtila että Telakkakadun koulun rehtori Mika Lehtonen vakuuttavat, että yhteiselo on sujunut ilman suurempia ongelmia.

– Mielestäni ollaan oltu joustavia molempiin suuntiin ja toimittu niin, että kaikki ollaan tyytyväisiä kun projekti valmistuu. Jos ei yhtään omaisi taitoa tulla ihmisten kanssa toimeen, niin ei voisi lähteä tällaista projektia vetämään, Mäki-Puhtila sanoo.
– Välillä on työvaiheita, jotka väkisinkin vaikuttavat meidän toimintaan, mutta jos on ollut jotain työvaiheita, joista tulee ääntä, niistä on ilmoitettu ja olemme voineet esimerkiksi siirtää kokeet sellaisiin luokkiin, jossa ääntä on vähemmän. Enitenhän meillä vaikuttaa se, että koululla on paljon vähemmän välituntialuetta ulkona ja ikkunoista tulee nyt vähemmän luonnonvaloa, kun on kokonainen rakennus tiellä ja siinäkin pressu päällä, Lehtonen sanoo.

 

UUDEN KOULUN rakentaminen on kokonaisuudessaan positiivinen ja odotettu hanke, joten pienistä harmeista ei jakseta turhaan nurista.

– Tämä luo odotuksia, toivoa ja jaksamista, kun nähdään, että nyt se koulu vihdoin tulee. Enemmän meidän arjessa näkyy se prosessi millä koulun sisäinen toiminta muutetaan yhtenäiskouluksi. Siinä on paljon työtä vielä edessä, Lehtonen sanoo.
Koulun rakentamista seurataan tarkkaan myös Äänekosken kaupungin puolelta. Rakennuksen omien valvojien lisäksi Äänekosken kaupungin toimesta rakennuksella suoritetaan LVI-, sähkö- ja rakennusvalvontaa sekä kosteusmittauksia.
– He ovat mukana ohjaamassa urakan etenemistä. Yhteistyö tilaajan kanssa sujuu hyvin ja ollaan saattamassa projektia yhteisymmärryksellä maaliin. Kosteusteknisestikin on olemassa erillinen sisäinen tarkkailu, mikä on ymmärrettävää kun tuntee rakennuksen historiaa, Mäki-Puhtila sanoo.

Yksi haasteita luonut elementti on oikukas Suomen luonto. Syksyllä tuli koko ajan vettä ja joulukuussa alkoi tulla ahkerasti lunta, mikä on hieman aiheuttanut päänvaivaa rakentajille.

– Saadaan lumet ja jää kyllä poistettua ennen kuin ne menee rakenteisiin, mutta haasteita on ollut. Olosuhteet on ollut karut koko rakentamisen ajan. Joulukuussa tuli lunta yli 50 senttiä lunta, minkä jälkeen se puoli metriä on pysynyt ja nyt tuli nämä paukkupakkaset. Talvihan on välttämätön paha, mutta pariin viime vuoteen verrattuna talvi on ollut erittäin kova. Mutta tulee millainen kesä ja syksy tahansa, se ei vaikuta rakennuksen edistymiseen enää millään lailla. Nyt kaikki on vaan meistä itsestä kiinni.

 

ON SELVÄÄ, että näin isoon rakennusprojektiin ei kaikki välineet ja työvoima löydy näiltä kyliltä, mutta Telakkakadulla on tällä hetkellä yllättävän paljon äänekoskelaista asiantuntemusta.

– Verrattuna paikkakunnan kokoon, yllättävän suuri prosentti työntekijöistä on paikallisia. Työmaan omista työntekijöistä 70 prosenttia on Äänekoski-Suolahti akselilta. Viimeisenä palkattiin kaksi viikkoa sitten 18-vuotias ammattikoulusta valmistunut nuori mies, Mäki-Puhtila sanoo.
Rakennuksella on olemassa paljon sisäistä valvontaa, monessakin eri muodossa.
– Meilläkin vaikuttaa paljon myös se, että työntekijöiden lapsia on täällä koulussa tai tulossa tänne kouluun. Kyllähän me rakennetaan sellainen koulu, että omille lapsille on puitteet kunnossa, eikä mitään tehdä hutiloiden. Olen itse ihan täysin luottavainen työn tulokseen, Mäki-Puhtila sanoo.

Rakennuksen mittamies/työnjohtajalla Marko Liekkiselläkin on 7- ja 9-vuotiaat lapset, jotka opiskelevat tällä hetkellä Asemakadun koulun väistötiloissa.
– Ihan hyvältä tuntuu rakentaa uutta koulua, onhan se tervetullut. Olisi kyllä saanut tulla vähän aikaisemminkin. Eipähän ainakaan tule katsottua mitään sormien läpi raksalla, kun tietää kelle koulua rakentaa, Liekkinen sanoo.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy