ÄKS

Tennis kiinnostaa Äänekoskella ja Suolahdessa

17.07.2017 11:14
Uutukaista tenniskenttää pääsee testaamaan.
Äänekoskella harrastetaan ja kisataan tenniksessä.

 

 

Äänekosken uusi tenniskenttä aktiivisessä käytössä keleistä huolimatta. Tuntivarauksia on viikolle kertynyt jo yli 60 tunnin verran, mikä kertoo siitä, että uudelle kentälle oli tilausta.

– Uusi tekonurmikenttä on helppohoitoinen joten pelaajat saavat keskittyä pelaamiseen. Paljon on uusia lajista kiinnostuneita käynyt pelaamassa, Äänekosken Tennisseuran Pekka Häyhä kertoo.

Tennisseura järjestää lajin neuvontaa Marko Ikosen, Pekka Häyhän ja Tapio Tourusen toimesta. 24. heinäkuuta alkaa myös alkeiskurssi lajista kiinnostuneille.

– Lajin perusteiden omaksuminen helpottaa harrastamista ja näin siitä saa paljon enemmän liikuntakokemuksia. Ottakaa ihmeessä yhteyttä tennisseuran henkilöihin, mikäli laji kiinnostaa, Häyhä kannustaa.

Äänekosken Suojarinteellä järjestetään 21.–24. heinäkuuta kansalliset kilpailut, joihin on ilmoittanutut lähes 40 pelaajaa ympäri Suomen. Kisoja voi käydä seuraamassa pe-su vapaasti Suolahden Suojarinteen takana olevilla kentillä.

Kilpailun johtajina on tänä vuonna ensimmäistä kertaa ÄTS;n omat kilpailunjohtajakoulutuksen saaneet Raimo Turtinen, Tapio Tourunen, Harri Lehto ja Heikki Rautiainen.

 

Tenniksen alkeiskurssi alkaa 24.7. Ilmoittautuminen Markolle 0408436560 tai Pekalle 0440-547160.
Kansalliset kilpailut Äänekosken suojarinteen kentilla 21.-24.7.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy