ÄKS

Tennisvoittajat ratkaistiin hyvässä hengessä ja kehujen saattelemana

24.07.2016 19:36 (muokattu 24.07.2016 19:55)
ÄTS puheenjohtaja Pekka Häyhä jakaa palkintoja nelinpelin voittajille Matti ja Johannes Vehmakselle (oik.) ja kakkosille Antti ja Janne Ekmanille (vas.). Kuva: ÄTS
Viikonvaihteessa pelatuissa ensimmäisissä kansallisissa Uusi Äänekoski Open -tenniskilpailuissa seurattiin monta hyvää kamppailua sekä kaksin- että nelinpeleissä.

 

Äänekosken tennisseura järjesti kisan Suolahden Suojarinteen massakentillä, jotka saivat kaikilta pelaajilta paljon kiitosta. Kilpailunjohtajana toimi Ilkka Nyman ja samalla koulutusta saivat ÄTS:n tulevat kilpailuvastaavat.

Edellisistä kansallisista kilpailuista ehti vierähtää jo pari vuosikymmentä.

Osanottajia oli sopivasti, parikymmentä pelaajaa, jolloin kolme eri sarjaa saatiin hyvin vietyä läpi. ÄTS:n omilla pelaajilla oli vaisu menestys, tosin kolmelle omalle pelaajalle tuli alkukierroksilla sarjojen voittaja vastaan.

Kisoissa nähtiin monta hyvää kamppailua, kuten C-luokan finaali, missä Jyväskylän Kari Tanninen voitti Suomenlinnan Tennisseuran Petri Lempisen  4–6, 6–2, 6–3.

D-luokan finaalissa Tuomas Mervola Jyväskylästä päihitti Marike Jupoahon 6–4, 6–3.

Nelinpelin loppuottelussa voiton vei pari Matti ja Johannes Vehmasto Helsingistä tuloksella 6–0, 7–5. Vastassa olivat Antti ja Janne Ekman Rovaniemeltä.

Kaikki ottelutulokset löytyvät Tennisliiton tennisassa.fi-sivuilta.

TAPIO TOURUNEN

Taustalla pilkottavat Suojarinteen kentät ovat aktiivisessa käytössä. Kuva: ÄTS

Taustalla pilkottavat Suojarinteen kentät ovat aktiivisessa käytössä. Kuva: ÄTS

Lisää aiheesta:

23.7.2016 Uusi Äänekoski Open vauhdissa! Suojarinteen tenniskentille saapuu pelaajia ympäri Suomea

Vastaa

  1. Janne sanoo:

    Hyvät kisat. Kiitoksia vielä järjestäjille. T pohjoisen porukka

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy