ÄKS

Teuvo Hakkarainen perussuomalaisten vaaliteltalla Suolahdessa: ”Eduskunta on täynnä teoriaherroja”

23.03.2019 12:45
Perussuomalaiset ehdokkaat, mukana istuvat kansanedustajat, kävivät Suolahdessa.
Perussuomalaisten seitsemän keskisuomalaista kansanedustajaehdokasta kävivät kuuntelemassa kansaa Suolahdessa. 

 

Mukana oli molemmat istuvat kansanedustajat, Teuvo Hakkarainen ja Toimi Kankaanniemi sekä Äänekosken oma ehdokas Marke Tuominen.

– Hyvä pöhinä on päällä. Ihmiset tulevat kertomaan aidosti huolistaan ja kun kentän tarinoita kuuntelee, huomaa olevan paljon korjaamisen varaa, Tuominen sanoo.

Teuvo Hakkarainen on komeillut viime aikoina otsikoissa. ”En ole herra, olen kansan mies”, sekä ”Ammu alas ilmastoankka” ja maahanmuutto ovat Hakkaraisen vaaliteemat.

– Maahanmuuttopolitiikan kiristäminen on tärkein vaaliteemani. Ilmastoasioissa pitää ottaa kiinni iso possu ja sen jälkeen vasta pieni possu. Vaikka sammuttaisimme koko Suomen, ei se vaikuttaisi yhtään mihinkään. Suomen päästöt ovat saman verran, mitä Pietari lisää vuosittain.

Hakkarainen sanoo, että maalaisjärkeä tarvitaan.

– Voimme oppia teoriassa mitä vaan, mutta käytäntö on toinen juttu. Eduskuntaan tulee hyviä esiintyjiä ja puhujia jotka ovat kaukana käytännön asioista. Eduskunnan yksi suurin ongelma on se, että se on täynnä teoriaherroja, Hakkarainen lataa.

Vastaa

  1. Nasu sanoo:

    Mieluummin teoriaherroja ja -rouvia kuin puliukkoja ja rikollisia, Teuvo.

  2. Työmies, mutta ei oklokraatti sanoo:

    Elämme sellaisia aikoja, kun resupekoista ja toisten solvaamisesta tehdään kansanedustuskelpoista tavaraa. v…ttaa!

  3. mau sanoo:

    Herra Hakkaraiselle tiedoksi: Edustajan työ on teoriaa, lainsäädäntöä, ei lapiolinjan puurtamista.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy