ÄKS

The Renegades for ever – Sumiaisten SHAKE* tarjosi rautalankamusiikin korvakarkkia

15.07.2018 00:01
Sumiaisten Rautalankafestivaali SHAKE* toi koulun rantaan muiden vuosien tapaan palan Suomi-rokin historiaa. Rautalankabuumista alkanut tarina tuntuu toimivan yhä tänä päivänä. Holle Holopainen sisäänheitti bändit lavalle omintakeiseen tyyliinsä.
 
 
Väkeä oli taas ranta pullollansa ja yleisö sai kuulla rautalankamusiikin korvakarkkia koko rahan edestä. Kellohame heilahti ja bootsin korko kopsahteli vaneriparkettiin, niin että hengästyi pelkästä katsomisesta.
Kovimmat lataukset tiskiin löi suomalainen rautalankayhtye The Sounds sekä ensimmäisen oikean maailmanmallin rock-hysterian maassamme aiheuttanut rock and roll -bändi, englantilainen The Renegades-yhtyeen tribuuttikokoonpano. Pumppua täydensi vielä Milanosta paikalle lennätetty bändin ainoa elossa oleva alkuperäisjäsen Graham Johnson.

– Renegades Revisited -kokoonpanon perustan muodostaa hämeenlinnalainen Pekka Tiilikainen & Beatmakers, jonka julkaisemat Renegades-tulkinnat on huomattu ulkomaillakin, kertoi SHAKE*n väsymätön puuhamies Risto Korhonen.

Ja näkyi Tiilikainen olleen varsinaisen raju rockabilly rebel, tai ainakin yleisön villitsijä numero yksi. Lavanedusparketti ei riittänyt, ja niinpä rantahietikko pöllysi tanssijoiden jalkojen alla. Meno oli melkoisen villiä päästä varpaisiin, kun biitti vei mennessään.

Illan aikana esiintyivät Soundsin, Pekka Tiilikainen & Beatmakersin  ja The Renegadesin lisäksi myös Kai ”Kuju” Hyttinen, joka tuli Sumiaisiin  jyväskyläläistaustaisen The Steeples-yhtyeen kanssa ja olipa paikalla myös kitaristivelho Hasse Walli. Monelle uusi tuttavuus oli  roots-konkareiden muheva trio The Yardberries – tämäkin upposi yleisöön kuin veitsi sulaan voihin.

– Ja ensi vuonna tullaan taas uudestaan, sanoi kukkamekkoihin sonnustautunut naiskolmikko.

Järjestelyissä mukana ollut Matti Tiusanen ei voinut kuin myhäillä. Hyvässä tunnelmassa, rautalankamusiikin soidessa on hyvä olla.

– Tänne on vakiintunut jo oma yleisönsä. Aivan tarkkaa lippujen määrää en osaa sanoa, mutta siinä 1300 myydyn lipun paikkeilla mennään. Täällä saa olla ja nauttia menosta, ilman järjestyshäiriöitä tai muita lieveilmiöitä, Tiusanen sanoi.

14. kerran järjestetty Sumiaisten SHAKE* kiittää ja kuittaa.

Kellohame heilahti kun Beatmakers laittoi nastan lautaan.

 

 

Vastaa käyttäjälle Ari BaasPeruuta vastaus

  1. Ari Baas sanoo:

    Kesän paras tapahtuma yhdessä Suviseurojen kanssa. Aurinko, satama, ranta ja koivu eikä läträilyä alkoholin kanssa. Suomen kesä

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy