ÄKS

Tie liian liukas: koulukyyti ei päässyt ajamaan Liimattalaan

06.04.2018 13:45
Lokakuussa Koivurannan auto suistui liukkaalla tiellä ojaan Liimattalassa. Nyt ei onneksi käynyt niin. (arkistokuva)
Perjantaina 6. huhtikuuta tuli osalle liimattalalaisia koululaisia ylimääräinen vapaapäivä, kun Koivurannan bussi ei uskaltanut liukkaalle Liimattalantielle.

 

Aamun ensimmäinen koulukyyti ennen aamukahdeksaa ajettiin vielä, mutta sen jälkeen ei koulubussi uskaltautunut Liimattalantielle.

– Ensimmäinen vuoro meni tuurilla ja auto oli välillä poikittain tiellä, kun oli niin liukasta. Välillä oli pitkiäkin pätkiä, kun tie oli vesiliu’ulla, eli jään päällä oli vettä ja kuljettaja arvioi, että tie ei ole liikennöitävässä kunnossa. Ilmoitimme asiasta koulutoimeen heti aamulla, Juha Suokivi Koivuranta Oy:stä kertoo.

Koivurannalla ja kaupungilla on jo muutaman vuoden ajan ollut käytäntö, että kuljettaja tekee arvion tien kunnosta ja kyydin turvallisuudesta ja jättää tarvittaessa vuoron ajamatta.

– Muut vuorot ajettiin Nelostietä Konginkankaalle ja takaisin: konginkankaalaiset pääsivät kouluun, mutta kaikki liimattalalaiset valitettavasti eivät, Suokivi pahoittelee.
– Onhan se parempi jättää ajamatta, kuin olla auton kanssa penkassa, toteaa opetus-ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiä.

Suokiven mukaan Koivuranta on joutunut jättämään tänään vuoroja väliin myös Suonenjoella ja Viitasaarella. Vuorojen väliin jääminen ei Suokiven mukaan kuitenkaan ole kovin yleistä: joinain vuosina väliin ei jää tästä syystä yhtään vuoroa, joinain vuosina joudutaan muutamana päivänä jättämään ajo väliin. Silti jokainen yksikin kerta on liikaa.

– Tällaisia ongelmia ei pitäisi olla nykyään, kun sääennusteet ovat niin hyviä. Tässäkin tapauksessa kolme päivää sitten jo tiedettiin, että keli tulee lauhtumaan ja tulee vesisadettakin. Urakoitsijan olisi pitänyt yön aikaan tehdä tienpätkälle jotain, Suokivi sanoo.

Liimattalantien kunnossapito kuuluu ELY-keskukselle. Keski-Suomen ELY-keskuksen kunnossapitoyksikön päällikkö Vesa Partasen mukaan asia on ollut esillä alueen työmaakokouksessa tänään.

– Urakoitsijalla on käynyt arviointivirhe aamuyöllä: hän on lähtenyt hiekoittamaan Häkkiläntietä, eikä ole ehtinyt tälle koulukuljetuspätkälle. Urakoitsijan kanssa käydään asiasta keskustelua vielä, että tuleeko asiasta jälkiseuraamuksia, Partanen sanoo.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy