ÄKS

Tien päällystystyöt alkoivat tänään

29.06.2015 13:20

 

Päällystystyöt Keski-Suomessa kesällä 2015

Keski-Suomen ELY-keskuksen kesän 2015 päällystystyöt alkavat maanantaina 29.6. valtatiellä 18 Saukkolantien ja Könkkölän liittymien välillä. Työt tehdään päiväaikaan. Heinäkuun puolivälissä päällystystöitä aloitetaan valtateillä 4 ja 13. Valtatiellä 4 päällystetään Viisarimäen ja Leivonmäen sekä Tammihaaran ja Angesselän välit. Valtatietä 13 päällystetään Karstulasta maakunnan rajalle asti. Työt jatkuvat muilla teillä myöhäiseen syksyyn saakka.

Äänekosken biotuotetehtaaseen liittyviä Liikenneviraston vetämiä alemman tieverkon kunnostustöitä on tehty seututiellä 627 Sahrajärven ja Kyynämöisen välillä, täälläkin alkavat päällystystyöt tällä viikolla. Maanrakennustöitä jatketaan seututiellä 633 Väätäiskylän ja Timpersuntin välillä.

Tänä kesänä Keski-Suomessa päällystetään n. 300 kilometriä, joka on yli kaksinkertainen määrä edellisiin vuosiin nähden. Tämän on mahdollistanut saadut lisämäärärahat.

Aiempi tiedote tietöistä
Lisätietoja Liikenneviraston karttasivuilta

 

Vastaa

  1. Heikki tuomela sanoo:

    Hei! Saarijärventiellä Väätäiskylän risteyksestä Saarijärvelle päin ehtii ajamaan n.500m ja takarenkaat puhki! Joku idiootti levittänyt niin terävää soraa tielle, että ajaminen mahdotonta! Kuka korvaa uudet renkaat???

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy