ÄKS

Timo Harakka vappupuheessaan Raumalla ja Uudessakaupungissa: Suomeen tarvitaan tulevaisuushallitus

30.04.2019 15:42 (muokattu 01.05.2019 11:19)
Äänekoskelaislähtöinen SDP:n toisen kauden kansanedustaja Timo Harakka piti vappupuheet Raumalla ja Uudessakaupungissa. 

 

 

– Uskon että Suomi saa tulevaisuushallituksen jo tämän kuun aikana. Kutsun Suomen puolueita asettumaan tulevaisuuden palvelukseen ja jättämään vaalipuheet menneisyyteen, sanoi kansanedustaja Timo Harakka Raumalla ja Uudessakaupungissa.

– Mielestäni tärkein kynnyskysymys on se, että 2020-luvun Suomi investoi oppimiseen ja osallisuuteen. Koulutusleikkausten aika on ohi. Suomi ei kilpaile halpatyöllä, vaan osaamisella, ja tarvittiin ulkomaalainen kertomaan se meille. Turun telakan johtaja Christopher Meyer totesi: ”Koska emme voi olla halvimpia, meidän on oltava parhaita.”

– Tulevaisuushallituksen tehtävä on vakuuttaa 9-vuotias tyttäreni siitä, että koululaisten ei tarvitse mennä ilmastolakkoon, jotta voivat luottaa huomispäivään. Sen tehtävä on myös löytää jokainen syrjäytymisvaarassa oleva nuori. SDP esittää seuraavalle hallitukselle merkittävää panostusta nuorten harrastuksiin ja osallisuuteen, Nuorisotakuu kakkosta, Harakka lausui.

– Maailman onnellisimmassa maassa liian moni on onneton. Ketään ei saa jättää yksin, ei nuorta eikä vanhaa, vaan ihmiset on autettava toistensa luokse. Myös muualta tulleille on annettava sama mahdollisuus, jonka Suomessa syntyneet saavat sillä hetkellä, kun ovat Suomessa syntyneet. Mikään hallitus ei voi tehdä ihmeitä, mutta viesti on selvä: Suomi on yhteiskunta, ei erilliskunta.

Timo Harakka vastasi viime kaudella SDP:n eduskuntaryhmässä valtiontaloudesta ja veroista. Hän linjaa, että seuraavan hallituksen täytyy tiivistää veropohjaa ja estää aggressiivista verosuunnittelua tarmokkaammin kuin mihin Sipilän hallituksella oli haluja.

– Tulevaisuusinvestoinnit tehdään, jotta kaikki voivat osallistua. Silloin jokaisen täytyy osallistua niiden rahoitukseen. Tavallinen palkansaaja ja eläkeläinen ei voi valita, paljonko maksaa veroa ja minne maksaa veroa, jos viitsii maksaa. Nyt myös nollaverotetut ulkomaiset rahastot ja veronvälttelijät kutsutaan talkoisiin mukaan. Elinkeinoelämän edunvalvojienkin on syytä vihdoin ymmärtää, että kun monikansallisten konsernien verosuunnittelua rajoitetaan, se edistää kotimaisten yritysten kilpailuasemaa, suomalaista yrittäjyyttä.

On arvioitu, että päätä kohden me suomalaiset tuotamme eniten hyvää maailmalle.

– Neljän vuoden ankeutuksen aikana meitä suomalaisia on melkein vaadittu häpeämään omaa onnistumistamme, omaa osaamistamme ja välttämään uskoa tulevaisuuteen. Edelleen lietsotaan pelkoja, huhuja ja uhkakuvia, vaikka Suomi on maailman turvallisin maa ja sellaisena sen pidämme.

_ Seuraava hallitus ei pelkää eikä pelottele, vaan tekee työtä tulevaisuuden toivoksi ja turvaksi, Timo Harakka totesi.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy