ÄKS

Tiukka tyrmäys maastopalovaroituskeskustelulle: Varoitusten noudattaminen ei ole yksilökysymys

25.07.2018 09:47
Metsäpalovaroitusta ei anneta huvin vuoksi.
Suomen Palopäällystöliitto ottaa tiukasti kantaa maanantaina 23. heinäkuuta leimahtaneeseen metsäpalovaroituskeskusteluun.

 

 

Toiminnanjohtaja Ari Keijonen painottaa, että metsäpalovaroituksia ei tehdä mielijohtoisin perustein. Pitkän kuivan jakson jälkeen metsä on hyvin räjähdysherkässä tilassa.

Suomen Palopäällystöliitto muistuttaa, että maastopalovaroituksen noudattamisessa ei ole kyse sääntöuskovaisuudesta. Maastopalot ovat aiheuttaneet kuluvan kesän aikana mittavia vahinkoja ympäri Euroopan, kuten Ruotsissa, Latviassa ja Kreikassa, jossa tuhoisat palot ovat vaatineet jo yli 70 ihmisen hengen. Haastavia metsäpaloja on nähty kesän 2018 aikana myös Suomessa. Heinäkuun puolivälissä Pyhärannan metsäpalon sammutustöissä yksi haaste oli tulen kyteminen osittain maan alla. Kangas- ja turvepitoinen maasto voi nimenomaan imeä palon ja kytemisen maan alle.

Avotulen teko metsään tai sen läheisyyteen on metsäpalovaroituksen aikaan kielletty – ja syystä. Hyvinkin sammutetusta avotulesta voi levitä palopesäkkeitä kymmenien senttien syvyyteen maan alle. Paikalta lähtiessäkään ei välttämättä näe maan alla kytevää paloa, joka voi lähteä leviämään uudelleen vasta päivienkin päästä.

– Avotuli voi karata kokeneeltakin eränkävijältä, esimerkiksi tuulenpuuskan vuoksi, muistuttaa Suomen Palopäällystöliiton koulutusjohtaja Tomi Timonen.

Lisäksi alueen pelastusviranomainen voi muunakin aikana perustellusta syystä, kuten lämpö- tai tuuliolosuhteiden vuoksi, antaa määräaikaisen avotulentekokiellon alueellaan tai osassa sitä.

Suomen Palopäällystöliitto painottaa, että turvallisuuteen liittyvät säädökset ovat tarpeellisia, eikä niitä luoda huvin vuoksi. Normien ja sääntöjen tarkoitus on auttaa ihmisiä ymmärtämään ja ennakoimaan erilaisia vaaratilanteita. Turvallisuuteen liittyvät asiat eivät ole vain yksilön asioita, vaan niiden seuraukset koskettavat laajalti myös muita ihmisiä.

Metsäpalovaroituskeskustelu alkoi Keskustan entisen kansanedustaja Mikko Kärnän jaettua Twitterissä kuvan liekehtivästä nuotiosta. Kuvatekstin perusteella kuva on Lapista, jossa oli kuvan julkaisun aikaan voimassa metsäpalovaroitus. Keskustelu leimahti liekkeihin kun Sdp:n entinen kansanedustaja, Liike Nytin perustajajäsen ja viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtaja Mikael Jungner otti keskusteluun kantaa sekä Twitterissä että myöhemmin muun muassa median välityksellä.

Liiton toiminnanjohtaja Ari Keijonen toivoo, että sosiaalisessa mediassa käyty keskustelu toisi kansalaisille lisää riskitietoisuutta siitä, millaisia vaaroja avotuleen ja sen käyttäytymiseen maastossa liittyy.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy