ÄKS

Tiukkenevat ohjeistukset ja älyttömät uudistukset saavat huutia työttömiltä

22.09.2014 14:35 (muokattu 22.09.2014 20:58)
Suolahden Työttömät ry:ssä nauretaan kun ei oikein itkeäkään voida: Nauramassa vas. Lauri Lahti, Toni Honkonen, Erkki Heinänen, Sirpa Martins ja Marja Holopainen.
Ei minkäänlaista yhdistystoimintaa, kuten ei yritystäkään voi perustaa sen varaan, että joku muu taho hoitaa palkkauskustannukset. – Tosin työministeriön omat työvoimapoliittiset hankkeet on rakennettu sen varaan.

 

Työttömien yhdistys perustettiin työttömän edunvalvontaan ja oikeuksia turvaamaan. Aikojen kuluessa kuvaan astui työllistäjän ja työnantajan rooli, kun polkuja työelämään rakennettiin hankkeiden avulla myös tätä kautta. Tällä hetkellä Suolahden Työttömien kirjoilla olevasta 43: sta ihmisestä palkkatuella työllistettyjä on viisitoista. 15 reilusta 10 000  suomalaisesta. Se on monta työpaikkaa huononevassa työllisyystilanteessa, erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden näkökulmasta.

– Tässä ollaan oltu koko ajan puun ja kuoren välissä, kun lainsäädäntö on niin ristiriitainensanoo työttömien yhdistyksestä hankevetäjä, Marja Holopainen ja jatkaa:

– Paljon on peistä väännetty erilaisista painotuksista ja linjauksista eri aikoina eri ministereiden kanssa. Ja paljon on tukea haettu ja saatu asioiden tekemiseen myös ammattiyhdistysliikkeeltä. Vaikka meilläkin on palkkatuella työskentelevä henkilöstö jatkuvasti ohjattu ja koulutettu yhteisöllisesti hyödyllisiin tehtäviin, on tekemisen ensisijainen tarkoitus ohjata ihmiset joko avoimille työmarkkinoille tai koulutukseen. Ja jos kenestä ei työelämään enää ole, ohjataan heitä eläkeselvitysten avulla eläkkeen piiriin. Tuemme kaikessa toiminnassamme myös kunnallisia palveluja yhtenä kaupungin sosiaalipalvelujen tuottajana.

– Ei tässä aleta lappua luukulle laittamaan, kun yhdistyksen tarve on valitettavasti taas kovassa kasvussa, sanoo puheenjohtaja Marketta Lehtinen.

– On erittäin valitettavaa, että lainsäädännön iso linja on vuosien varrella osoittanut suuntansa työttömien syyllistäjänä ja yhteiskuntaan on syntynyt monen kerroksen työmarkkinat. Nyt näyttäisi, että kaikkein matalimmat palkat tullaan hakemaan Suomen rajojen ulkopuolelta ja nämä palkkatukityöstä saatavat ansiot madaltuvat madaltumistaan, pian varmaan olemattomiin asti. Johan meillä Suomessa osallistava sosiaaliturva jo orastaa, toteaa Sirpa Martins hankkeen työnohjaaja.

 

Työllisyyspolitiikan hoitamisessa hassataan ihmisten aikaa ja kaikkien rahaa ihan hukkaan

 

Martins pitäisi oikeasti edistyksellisenä työvoimapoliittisena uudistuksena työmarkkinatuen muuttamista palkan osaksi. Työmarkkinatuki maksettaisiin myös itsensä työllistäjille, pienyrittäjille. Työmarkkinatuen taso laahaa. Sen taso on myös saatava kohdalleen.

– Tällä hetkellä työmarkkinatukea maksetaan siitä, että olet työttömänä, todistelet työttömyytesi ja sinun työttömyytesi on kontrolloitavissa, no ehkä hiukan karrikoiden,  murahtaa Martins.

– Pitänee lähteä taas porukalla isolle kirkolle kysymään, että mitä siellä oikein meinataan, lopettavat Holopainen ja Martins.

Järjestöt ja yhdistykset joutuvat lopettamaan pitkäaikaistyöttömien työllistämisen. Tässä kolmen toimijan tarina – työttömäksi 50?

Vastaa

  1. kepez sanoo:

    Osallistava sosiaaliturvahan olisi todella hyvä asia. Joutuisi kattoonsylkijätkin tekemään jotain rahansa eteen. Ei tässä tavan työssäkäyväkään palkkaa saa, jos ei mitään tee.

    Joo, seuraavaksi naristaan tuen pienuudesta. No siinä voisi olla porkkana saada ihminen kiinnostumaan työnhausta ja työn tekemisestä. Monesti nämä luuserit eivät vaan viitsi ns. liata käsiään kun tekemättä mitään rahaa tulee myös.

    Eri asia on OIKEASTI työkyvyttömät ihmiset eli sairaat ja vammaiset. Heitä en tuohon ylläolevaan porukkaan tarkoitakaan.

    Kaikki nämä työllistämistuet ovat loppupeleissä ihan sitä tilastojen kaunistamista.

    1. vexille sanoo:

      Et nähtävästikkään ymmärrä (niinkuin ei valitettavan moni muukaan) että näiden ”tukityöllistettyjen” palkat maksaa VERONMAKSAJAT. Ei siis se taho joiden ne pitäisi maksaa. Moinen orjanduuni on myös silkkaa tulonsiirtoa julkisista varoista yksityisille. Tollanen ”nekin joutuu kun mäkin”-mentaliteetti on todella surkea peruste millekään.

      1. kepez sanoo:

        No mistähän ne rahat sille ”taholle” menevät? ;D

        Pointtini on se, että tällaiset ihmisten kyykytyspaikat ovat silkkaa piruilua. Työllistämisjakson jälkeen ihminen on taas työtön, näillä tempputyöllistämismenetelmillä ei ole tarkoituskaan saada ihmiselle työpaikkaa (jatkuvaa) vaan kuten sanoin, olla tilastojen kaunistamiskeino.

        Kunnat ja kolmas sektori käyttävät häikäilemättömästi hyväkseen tätä. Kun yhden työllistetyn jakso päättyy, otetaan toinen, ei vahingossakaan edes ajatella sen jo olleen vakinaistamista.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy