ÄKS

Toimeentulotuki siirtyy sossusta Kelaan

02.12.2016 09:17
Toimeentulotuen verkkoasiointi avataan 12.12. osoitteessa www.kela.fi/asiointi. Voit toimittaa myös liitteet verkossa! Liitteeksi riittää selkeä kännykällä otettu kuva.
Perustoimeentulotuki siirtyy kunnilta Kelan tehtäväksi ensi vuoden alussa. Äänekoskella siirrytään uudistukseen ilman siirtymävaihetta, heti tammikuun alussa.

 

Toimeentulotukiuudistuksen yksi tavoite on tasavertaisuuden lisääminen. Myös tuen saannin nopeutuminen on yksi tärkeä uudistuksen aihe. Tammikuun toimeentulotukea on syytä hakea jo joulukuun 12. päivä. Äänekoskella ei ole siirtymävaihetta, vaan Kela aloittaa palvelun maksajana vuoden alussa. ÄKS kysyi, onko uudistus hyvä, jopa mullistava.

– Tätä on jo 80-luvulta asti suunniteltu. Uskon, että tasavertainen kohtelu kuntien välillä lisääntyy. Erityistä hyvää uudistuksessa on se, että Kelalla on tiedossa hakemukseen vaikuttavat muut päätökset jo valmiiksi. Tämä nopeuttaa asiakkaan prosessia varmasti. Myös meille on varattu siirtymävaiheeseen lisää henkilöstöä vastaamaan kysymyksiin, ettei kenenkään tarvitse jäädä asian kanssa yksin pähkäilemään,  sosiaalityöntekijät Kirsi Karttunen ja Suvi Lupsakko sanovat.
ENSIMMÄISEEN hakemukseen Kela tarvitsee liitteeksi pankkitiliotteet kahdelta kuukaudelta.

– Viimeinen myönnetty toimeentulopäätös pitää liittää hakemukseen mukaan. Eli joulukuun päätös on syytä säästää, muistuttaa Kirsi Karttunen Suolahden sosiaalitoimistosta.

Jos hakija haluaa, voi toimeentulotuen maksaa suoraan vuokranantajalle. Myös muita laskuja voi maksaa suoraan.

– Maksusitoumukset lääkkeisiin menee sähköisesti apteekkiin. Kela kehottaa ohjeissaan, että tammikuun tuesta olisi hakemus tehtävä viimeistään joulukuun puoleen väliin mennessä. Kun verkkopalvelu aukeaa 12. Joulukuuta, hakemus kannattaa tehdä heti. Käsittelyaika on sama, eli päätös tulee seitsemän arkipäivän kuluessa. Kelalla on tietyt maksupäivät, joten jos hakemus on saapunut ajoissa maksupäivä on ensimmäinen mainittu pankkipäivä. Eli, jos hakemus on lähetetty hyvissä ajoin, tuki on tilillä 2. tammikuuta,  Suvi Lupsakko sanoo.
TÄYDENTÄVÄ ja ehkäisevä toimeentulotuki jää edelleen sosiaalitoimen hoidettavaksi.

– Jos hakemuksessa on sellaisia seikkoja, jotka eivät kuulu perustoimeentulotuen piiriin, niin Kela siirtää automaattisesti hakemuksen sosiaalitoimistoon, Karttunen sanoo.

Myös akuutissa tilanteessa Kela käsittelee hakemuksen kiireellisenä.

– Kiireellisyys täytyy silloin mainita hakemuksessa. Käsittelyaika on yksi tai kaksi päivää.  Jos hakemuksessa on jotain sellaista, että Kela ei voi päätöstä tehdä, hakemus siirtyy meille verkon kautta, Karttunen painottaa.

Jos ei ole käytössä nettiä, voi hakemuksen jättää myös paperisena Kelan toimistoon.

– Uskon, että käsittely nopeutuu, sillä Kelalla on valmiiksi tiedot muista maksetuista etuuksista, kuten myös verottajan tiedot.  En osaa ennustaa millainen ruuhka vuoden alussa tulee olemaan, Karttunen jatkaa.
ÄÄNEKOSKELLA on tehty linjaus, että tukiuudistus otetaan käyttöön heti vuoden alusta. Hakemuksen voi laittaa Kelaan vireille myös puhelimitse. Liitteet tarvitsee toimittaa tästä huolimatta.

– Tähän palveluun tarvitaan soittoajan varaus. Hakemuksen voi täyttää myös missä tahansa Kelan konttorissa, Lupsakko muistuttaa.

Suvi Lupsakko tekee Suolahden sosiaalitoimistossa toimeentulotukipäätöksiä vuoden loppuun saakka. Suolahdessa ei Kelan konttori ole auki kuin ajanvarauksella keskiviikkoisin.

– Siirryn tammikuussa Äänekoskelle, ja jos tulee tenkkapoo, voi käydä kysymässä aamupäivällä 9-12 välissä, jos hakemuksen kanssa on ongelmaa.  Myös muuta uudistusta on luvassa, sillä joulukuun lopulla, viikolla 51, Äänekosken sosiaalitoimisto muuttaa kaupungintalolta Äänekosken vanhaan terveyskeskukseen, Lupsakko kertoo.

Verkkohakemukseen Kelalle riittää liitteistä otettu kännykkäkuva.

– Tämä myös helpottaa hakemuksen tekemistä, Karttunen muistuttaa.

Kelan sivuilla on käytössä toimeentulolaskuri, jolla voi laskea onko oikeutettu tukeen.
ONKO UUDISTUS hyvä, vai joutuuko toimeentulotuenhakija entistä syvemmälle byrokratian rattaisiin?

– On semmoinen tunne, että jos Kela pystyy käsittelemään kaikki hakemukset, on asiointi jouhevaa. Asiakkaan ei tarvitse aina toimittaa lippuja ja lappuja liitteeksi, sillä Kelalla on tietoa, mitä taas sosiaalitoimella ei ole.

Nyt on saatavana henkilökohtaista kontaktia puhelimen välityksellä jos Kelan konttori ei ole vieressä. Kela on satsannut palvelun sujuvuuteen ja on rekrytoinut ensi ruuhkaan satoja vastaajia puhelinpalveluun.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy