ÄKS

Tonttikaupalla työpaikkoja ja vetovoimaa – Meconet havittelee tonttia Hirvaskankaalta

17.01.2019 12:00 (muokattu 18.01.2019 14:13)
Meconetin halli alkaa käydä ahtaaksi.
Nyt ollaan jo toiveikkain mielin, että Hirvaskankaalla sijaitseva 3,3 hehtaarin määräala täyttyisi yritystoiminnasta. Tontin kauppa on jo kolmatta kertaa kaupunginhallituksen pöydällä. Ensimmäisen kerran kauppoja hierottiin jo elokuussa 2015. Nyt kiinnostus tonttia kohtaan on voimistunut Meconetin suunnasta.

 

Meconet hakee tonttia yritystoiminnalleen ja samalla tontin hintaan alennusta. Määräalan pinta-ala on 32803 m2 ja se sijaitsee osoitteessa Vanha Sotatie 2.

– Meillä on mahdollisuus alentaa tontin hintaa maksimissaan 30 prosenttia. Kaupunginhallituksen listalle ei ole ehdotusta asiasta vielä ennätetty antaa, sillä yritysvaikutusten arvionti ei ole tehty, kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen sanoo.  

Meconet Oy esittää, että Äänekosken kaupunki myisi määräalan heille 114 810,50 eurolla eli 30 prosentin alennuksella.

Kaupunginjohtaja Matti Tuononen sanoo, että tonttikauppa on totetutuessaan kaupungin kannalta katsottuna erittäin merkittävä. 

– Tontille tulisi uudet tilat, ja myös työllisyysvaikutus olisi näin ollen huomattava. Yritys on menestyvä ja hyvin kasvanut. On erittäin hienoa, että Meconet on kiinnostunut edelleen Äänekoskesta sijoittautumisensa suhteen, Tuononen sanoo. 

Meconet toimii muun muassa Valtran alihankkijana. 

Tuononen ja Kinnunen toivoo, että tonttikauppa vilkastuttaisi Hirvaskankaan kehittymistä tavoiteltuun suuntaan. 

– Vuosikausien valituskierteen jälkeen on valoa näkyvissä. Alue on liikennemääriltään yksi Suomen vilkkaimpia, joten toivomme vetovoiman kasvavan, kun logistiikka saadaan käyntiin. Tonttikauppa olisi hieno päänavaus. Neuvotteluja on käyty pitkään, Tuononen sanoo. 

Meconet Oy:n hallituksen puheejohtaja Tomi Parmasuo kertoo, että yrityksellä on päässään investointihattu. 

– Äänekoskella tilat ovat käyneet ahtaaksi, joten uutta on tarve rakentaa, Parmasuo sanoo. 

Yritys työllistää Äänekoskella noin 50 henkilöä. Laajentumiseen on painetta. 

– Projekti on suunnitelmavaiheessa. Tarkoitus on seuraavan kolmen vuoden aikana työllistää toistakymmentä henkilöä lisää, Parmasuo sanoo. 

Jos tonttikauppa edistyy allekirjoituksiin saakka, alkaa pian tapahtua. 

– Vielä on monta palikkaa, jotka pitää asettaa paikoilleen. Mutta jos kaikki menee hyvin, voidaan rakentaminen aloittaa jo tämän kevään puolella, Parmasuo sanoo. 

Viime vuonna Meconet voitti yhdessä YIT:n ja Arkkitehdit Soini & Horton kanssa muotoilusarjan pääpalkinnon Plootu Fennica 2018 -ohutlevytuotekilpailussa. Työ valittiin myös vuoden ohutlevytuotteeksi. Voitto saavutettiin innovatiivisella syvävedetyllä julkisivupaneelilla, jota tullaan käyttämään Pasilaan rakentuvan Triplan kauppakeskuksen julkisivussa. Julkisivua varten Meconet valmistaa yli viisituhatta kolmiulotteista elementtiä Äänekosken tehtaalla.

– Elementtien valmistus on käynnissä, suunnitellun aikataulun mukaan, Parmasuo sanoo. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy