Torstai-illan Keitelejazz-arvio: Ettei vaan pääsis unohtumaan!


Popedan Pate Mustajärvi kukkoili yleisön kuumaksi.

Musiikkifestivaalin onnistumista ei kannata mitata taiteellisella mittarilla! Yleisöä. Sitä pitäisi vaan saada jollain konstilla teltta ja juoma&evästupa pullolleen. Vaikka ensimmäisen esiintyjien Kalevauva.fin aikana ei porukkaa ollut juuri kuin kourallinen, niin loppuillasta Popedan kohdalla voidaan puhua jo kohtalaisesta yleisömenestyksestä, pohtii ÄKSän kriitikko Jori Mäenpää. 

Tämän vuoden Keitelejazzien avausesiintyjän Kalevauvan lauluja kuunnellessa mietin, onko Keitelejazzien viimevuotien tauon aikana maailma ja musiikki sen myötä muuttunut! Rupesin kelaamaan, ketkä kaikki eivät ole esiintyneet täällä? Onko Popeda aiemmin esiintynyt Keitelejazzeilla?  Kahden vuoden aikana ovat nimimuistot haalenneet ja hiukset vaalenneet.

Osasyyllinen tähän aivokriisiini saattavat olla Kalevauva.fin omintakeisien lyriikkalöydöksien kriittinen kuuntelu. Minua ei paljoa naurattanut, vaikka olen aina ihaillut Frank Zappan saavuttamaa amerikkalaisen yhteiskuntakriitikon ja kirjailijan asemaa maailman musiikinkuluttajien keskuudessa. Zappan sosiologinen idea kulkea ihmisten keskuudessa tallennuslaitteen kanssa ja kuunnella salaa muusikoiden jutustelua keikkamatkoilla 60-80-luvun amerikassa muistuttaa paljon Kalevauva.fin keskustelupalstanostoja, jotka konstruoidaan lauluiksi. Yhteistä Zappalle ja Kalevauvalle ovat varsinkin alapääasioiden korostuminen. Zappa lauloi perseseksistä ja Kalevauva.fi sohvasta, joka haisee perseelle tai perseestä, joka haisee sohvalle. Eikä tästä voi moittia artistien makua, vaan ihmisiä, jotka ovat keskusteluissaan nostaneet nämä “hauskat” yksityiskohdat esille “omasta kodistaan”. Tai voi moittia, jos tulkitsee kyseessä olevan yleisön kosiskelu. Jengi taisi saada tänään, sitä mitä se halusi.

Kalevauva.fi ei naurattanut sittenkään. Kuva Samuli Rossi

Toisenlainen Saimaa-ilmiö

 

Seuraavana vuorossa oli kriitikoiden ylistämä progeyhtye Saimaa. Heti aluksi kuultiin Myrskyluodon Maijan lattariversio Carlos Santanan tyyliin. Mahtavaa kuulla ison orkesterin taitavaa yhteissoittoa ja samalla vaikka tanssia lantioita hetkutellen Häränvirran hiostavassa illassa conga-rytmejä myötäillen. Tässä vaiheessa teltassa oli vielä aika lämmin. Mitä nyt pienet tuulenpuuskat teltan aukoista välillä mukavasti heilutti hiuksia. Aika kova äänenpaine oli Saimaan soitossa.

Mielestäni yksi parhaimpia suomalaisia ysäribändejä oli Tehosekoitin, joka esiintyi kerran Suolahden höyryfestareillakin Kultakurkkukaraoke-kilpailun päätöskonsertissa 16 vuotta takaperin! Saimaa yhtyeen perustaja Matti Mikkola oli yksi Tehosekoittimen kantavia voimia ja on toiminut säveltäjänä ja tuottajana monelle kuuluisalle artistille Suomessa. Tehosekoitin alotti muistaakseni uransa “coveroimalla” Zappaa. Nyt tämä Saimaa tuntui olevan samantyylisen 70-luvun progen ja fuusiojazzin parissa jälleen.

Saimaa-yhtyeen jazzeilla esittämät kappaleet koostuivat paljon suomalaisesta urheilu-Suomi tv-dokkariin tehdyistä teoksista. Olympiakahvit-kappale kuullosti jotenkin tutulta! Sointien ja soolojen värikästä ilotulitusta nopeassa tempossa. Helposti mieleen jääviä melodioita. Konsertin lopussa Saimaan rumpali tuli “coveroimaan” Pepe Willbergiä hienossa “Tällä kadulla”-kappaleessa, jonka Mikkola teki neljä vuotta sitten hienolle Pepe&Saimaa-levylle. Lopussa kuultiin vielä Saimaan Lentävä versio Kuopion Kalakukosta.

Saimaa toi paikalle jättiorkesterin. Kuva Samuli Rossi

Kuuluisa keskisuomalainen

 

Jazzien avausillan toiseksi odotetuin esiintyjä oli tietysti Keski-Suomen kuuluisin coverbändi Steve´n´Seagulls. Bändi on kerännyt mainetta ja kiertänyt viime aikoina paljon maailmalla. On ollut Billboardin Bluegrass listalla ykkösenä! Se kuuluu hyvin yhtyeen tiukasta soitosta. Alkuaikojen Seagullsiin verrattuna soitto on vain tiukentunut ja rytmin volyymi koventunut. Itse tykästyin bändiin silloin, kun se kuullosti vielä vähän jyvääskylämäisemmältä ja helpommin lähestyttävältä. Kauan sitten kuitenkin 10-luvulla olin erään laulajan häissä metsän keskellä jossain Kinnulan korpimajassa, jossa Seagulls oli soittamassa. Silloin ei bändissä ollut vielä oikeita rumpujakaan, vaan eräänlainen puujalka oksineen, joihin oli ripustettu erillaisia kalistimia!? Silloin bändi kuulosti vielä selvästi bluegrassiltä ja tuoksui maaseudulta. Nyt bändi vaikutti jotenkin steriililtä ja etäiseltä. Viime kerralla kuulin bändiä Suovanlahden Traktorijazzeilla 2015 ja silloin oli kyllä mahtava tunnelma. Toisaalta olen vähän kyllästynyt samoihin pariin-kolmeen covereihin biiseistä, joita Seagulls yhä soittaa. Uusimmista versioista en sitten tiedä paljonkaan. Kuulostivat samoilta kuin muut. Yksi laulu kyllä erottui kielensä puolesta. Lauloivat ranskaksi epäsosiaalisuudesta. Pois se meistä!

Steve´n´Seagulls pisti puntteihin tutinaa. Kuva Samuli Rossi. 

Kylmät väreet

 

Minä diggailin kovasti Popedaa jo 70-luvulla. Kuuntelimme parhaan kaverin luona uusista stereoista rockradiosta metalli TDK-kasetille nauhoitettua “Palkkasoturiksi nuubiaan” kappaletta. On muuten hieno biisi yhä. Jo silloin Pate Mustajärvi omasi hienosti karhean, jäljittelemättömän laulusaundin, joka yhä tuntuu olevan Patella vankasti tallella. Taisin kuulla Popedaa ensi kerran livenä myös samaisella vuosikymmenellä. Paikka oli Ponurock Kiteellä. Siitä kesästä en paljon muuta muista, kuin että samoilla festareilla missä Popeda ja eputkin esiintyivät nukuin ensi kertaa samassa makuupussissa tytön kanssa! Aivan viatonta mutta silloin järisyttävää. Nyt neljäkymmentä vuotta myöhemmin Popeda on varsinainen megabändi ja minä melkein yhtä nuorekas. Kyllä siinä kylmät väreet tulee, kun Pate komentaa kännyköitä ylös ja jysähtää soimaan “Tahdotko mut tosiaan” tai mikä muu tahansa Popedan kymmenistä hiteistä.

Nykyisin Popedalla on mukanaan torvisektio. Se jäi kuitenkin helposti taka-alalle, koska muut soittimet, paitsi koskettimet oli miksattu turhan ylös. Sointi oli paikoitellen aika puuroista. Pianosta ja uruista ei paljoa kuulunut. Parhaiten sektio toimi kappaleissa “Pitkä kuuma kesä” ja “Kersantti Karoliina”, jossa oli muuten mahtava saksofonisoolo ja välifanfaarit a la “rakkaus kerran voittaa!”

Encorena kuultiin vielä monta Popeda-klassikkoa. Myös kitaristi, laulaja Costello Hautamäki pääsi irti hienossa slovarissa, jonka nimeä en muista. Kokonaisuutena Popedan keikka oli erittäin onnistunut ja mieleenjäävä.

TEKSTI JORI MÄENPÄÄ, KUVAT SAMULI ROSSI

Vastaa