ÄKS

Tulevaisuuden näkymiä Kotakennäällä

31.03.2017 10:25
Tältä voisi näyttää Äänekosken uusi sisääntulo parin vuoden kuluttua.
Miltä tulee näyttämään Äänekosken uusi sisäänkäynti?

 

Kotakennään asemakaava I hyväksyttiin kaupunginhallituksessa maanantaina. Hallituksessa hyväksyttiin myös koko Kotakennään alueen kehittämissuunnitelmaa.

– Tämä suunnitelmahan ei ole oikeusvaikutteinen vaan toimii pitkän tähtäimen ohjeena kaavoitukselle, kaavasuunnittelija Nina Marjoniemi sanoo.

Kehittämissuunnitelmassa luodaan perustaa Äänekosken tulevaisuudelle ja siinä on huomioitu niin yrittäminen, asuminen, vapaa-aika ja liikenneyhteydet. Suunnitelma on konsulttiyhtiö Rambollin tekemä ja sen on tilannut Ääneseudun Kehitys Oy.

– Tämä on erinomaista työtä. Olemme saaneet mitä tilasimme. Suunnittelussa ovat olleet mukana yrittäjät, poliitikot ja aiheesta on pidetty kolme yleisötilaisuuttakin. Tästä on todella hyvä lähteä tekemään alueen kaavoitusta, kaupunginjohtaja Matti Tuononen sanoo.

KOTAKENNÄÄN asemakaava I on laajuudeltaan 51 hehtaaria, joista suurin osa peittyy Nelostien ramppien alle. Alueelle on suunnitteilla yritystoimintaa, mutta päivittäistavarakaupan osuus kerrosneliöistä on kutistettu hyvin pieneksi. Päivittäistavarakaupalle on olemassa 1750 neliötä tilaa, ja näiden neliöiden pitää sijaita samassa pisteessä. Lisäksi liikenneasemalle on varattu 500 neliötä päivittäistavaroiden myymälätilaa.

– Tällä yritetään varmistaa, että keskustan palvelut säilyvät. Ei haluta, että alueiden palvelut syövät toisiaan, talousjohtaja Tapani Hämäläinen sanoo.

Nykyisen nelostien vierellä, entisen leirintäalueen paikalla on tilaa myös paljon puhuttaneelle monitoimihallille.

– Hallia ei rakenneta kaupungin rahoilla, vaan paikalle etsitään yrittäjää. Päättäjät ovat pakkoyhtiöittäneet uudet liikuntapaikat, päättämällä ettei tiloista peritä käyttömaksuja. Kun tulot ovat nolla, ei kaupungin rahoja voi laittaa tällaiseen. Tästä syystä monitoimihalli tulee rakentaa mahdollisten yrittäjien ehdoilla sellaiseen paikkaan, jossa yrittäminen kannattaa, Tuononen sanoo.

UUSI NELOSTIE on valmis vuonna 2019, jolloin todennäköisesti avataan myös Kotakennään alueen liikekiinteistöjen toiminta. Kaupunki alkaa rakentaa alueen tiestöä vielä tänä keväänä ja infraa ensi vuonna.

Nouseeko Pikku-Venetsia Kuhnamon rannalle?

Nouseeko Pikku-Venetsia Kuhnamon rannalle?

Tuleva Kotakennään alue pohjoisesta päin kuvattuna. (Havainnekuva Ramboll)

Tuleva Kotakennään alue pohjoisesta päin kuvattuna. (Havainnekuva Ramboll)

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy