ÄKS

Tulossa komea ja terve pytinki – kävimme kurkkaamassa Suolahden yhtenäiskoulutyömaata

17.06.2018 06:00
Aulasta tulee avara, korkea ja valoisa.
Suolahden yhtenäiskoulu on jo puoliksi valmis. Vastaava työnjohtaja Jari Mäki-Puhtila Peabilta kertoo, että aikataulussa ollaan. 

 

Jari Mäki-Puhtilan työnä on johtaa työmaata. Hän vastaa myös työturvallisuudesta, aikataulusta ja toteutuksesta. Paalutuksen aikana ilmenneiden ongelmien vuoksi aikataulu venähti hieman, mutta alun hankaluudet on saatu jo kurottua kiinni.

– Maanrakennuspuolella oli hieman murheita. Meillä oli kiinniottoaikataulu jonka mukaan ollaan toimittu. Syksy ja talvi olivat rakentamisen kannalta vaikeita, koska lunta tuli poikkeuksellisen paljon, ja lunta oli vielä maaliskuun alussakin yli 70 senttimetriä. Tällaista lumimäärää en ole urani aikana päässyt vielä kokemaan, Mäki-Puhtila muistelee ja lisää, että näyttää kunnon talven päälle tulevan vielä kunnon kesäkin.

Runko ja vesikatto alkavat olla kasassa, niin myös pitkälti myös ulkoseinätkin.

– Tällä hetkellä tehdään vesikaton puutöitä, ulkoseinien julkisivukoolauksia, pintabetonilattioita, kipsiseiniä, muuraus-, maalaus-, tasoitus-ja väliseinätöitä. Sisäpuolella on päästy jo osittain tekemään valmista pintaa, esimerkiksi yksi vessoista on jo referenssiksi laatoitettu. Vanhaan kouluun liittyvät runkorakenteet ovat vielä alkutekijöissään. Nyt pääsemme niihin käsiksi, kun koulu on saatettu kesäloman viettoon, Mäki-Puhtila kertoo.

Maanantaina päästiin jo tositoimiin, uusi laajennnus liittyy muutamasta kohdasta vanhaan Telakkakadun kouluun.

– Teemme vanhaan kouluun liittyviä rakenteita ja puramme ulkoseinistä eristeitä ja laitamme uudet eristeet tilalle. Myös ikkunat vaihdetaan.

Asianmukaisten sääsuojien sisällä tapahtuu paljon ja koko ajan. Vesikaton päällä työskenteleviä piinaa toukokuun yllätyshelteiden myötä lähes saunamaiset olosuhteet, kun taas sisätiloissa on mukavan vilpoinen työolosuhde.

– Sääsuojaa aletaan purkaa rakennuksen ympäriltä pois ensi viikolla, jolloin ohikulkijoille paljastuu paremmin rakennuksen muoto. Heinäkuun alkuun mennessä sääsuojat on pääosin purettu pois, Mäki-Puhtila sanoo.

Olemassa olevan yäkoulun punaista tiiliseinää on jo purettu. Uusi rakentuu vanhan jatkeeksi.

Seuraavana päästään käsiksi alakattoihin ja päästään jatkamaan pintabetonitöitä. Työturvallisuus on ollut koko rakennusajan eräs ykkösprioriteeteista. Työmaalla tehdään joka viikko TR-mittauksia, joka on rakennustyömaan työturvallisuuden havaintomenetelmä,

– Työmaalle ei ole asiaa ilman asianmukaisia varusteita, eikä työturvallisuudesta luisteta. Isoilta on vältytty, mutta pieniä tapaturmia on sattunut muutama, lähinnä ne ovat olleet liukastumisia.

Työmaan vahvuus on tällä hetkellä noin 40 henkilöä, josta kotimaisen työvoiman osuus on 95 prosenttia. Mikä upeinta, paikallista työvoimaa on puolet!

– Täällä rakennetaan nyt koulua omille lapsille ja lapsenlapsille, Mäki-Puhtila hymyilee ja kertoo tämän vaikuttavan henkisellä tasolla positiivisesti työskentelyyn.

Rakennukseen tulevat pyöreät muodot ovat antaneet työhön ja työn suunnitteluun oman lisänsä.

– Tällaiset ratkaisut ovat haastavia ja hitaita tehdä. Alkuperäiset suunnitelmat ovat muuttuneet hieman. Myös yhteistyö käyttäjän kanssa on tuonut oman lisänsä.

Mäki-Puhtila kehuu koulun kanssa tehtyä yhteistyötä. Hän kertoo, että on ollut hieman haastavaa toimia tontilla, jossa on välittömässä läheisyydessä näin suuressa määrin elämää.

– Tämä on vaikuttanut hieman työskentelyyn. Olemme lähettäneet koululle viikkotiedotteita, joissa olemme kertoneet, missä mennään, Mäki-Puhtila sanoo.

Uusi yhtenäiskoulu valmistuu tammikuussa. Koulu luovutetaan tilaajalle, eli Äänekosken kaupungille, ensi vuonna, viikolla kaksi. Mäki-Puhtila arvioi koulun alkavan uusissa tiloissa hiihtoloman jälkeen. Millaisena rakennuksena työnjohtaja näkee työnsä hedelmän?

– Näen sen avarana, nykyaikaisena ja tyylikkäänä rakennuksena ja oppimisympäristönä, jota voin ylpeänä esitellä. Tästä tulee terve talo, Mäki-Puhtila lupaa.

Aulaan rakentuu massiivisten portaiden lisäksi niin sanottu istumaportaikko, jota voi hyödyntää vaikkapa katsomona.

Suolahden yhtenäiskoulun rakennustyömaan vastaava työnjohtaja Jari Mäki-Puhtila Peabilta kertoo, ettei työturvallisuudesta luisteta.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy