ÄKS

Tuloveron korotus läpi kaupunginhallituksessa

20.10.2014 20:26
Kaupunginhallitus kokoontui maanantaina käsittelemään 14 kohtaista esityslistaansa. Useimmat asiat hyväksyttiin yksimielisesti, mutta tuloveronkorotus puhututti enemmän.

Talousjohtaja Matti Tuononen oli esittänyt hallitukselle, että Äänekosken kaupungin tuloveroprosentiksi vuodelle 2015 määritetään 21,5 %.

Asiasta käydyn keskustelun yhteydessä teki Jari Halttunen Marke Tuomisen kannattaman, talousjohtajan antamasta päätösehdotuksesta poikkeavan ehdotuksen. Vastaehdotuksen mukaan veroprosenttia ei nostettaisi.  Koska asiassa oli annettu vastaehdotus suoritettiin asiasta nimenhuutoäänestys.  Talousjohtajan päätösehdotusta kannattivat: Kari Kiiskinen, Keijo Kainu, Leila Lindell, Kyllikki Lång, Sirpa Martins ja Merja Närhi.  Jari Halttusen päätösehdotusta kannattivat Jari Halttunen, Pentti Piilonen ja Marke Tuominen.

Tuloveronkorotus siirtyy siis kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi äänin 6-3.

Toinen puhuttanut asia oli Kaupunginjohtajan päätökset. Otsikolla ”Vastaanottopalveluiden uutta toimintamallia tukeva kannustava palkkaus terveyskeskuslääkäreille.” ollut perusturvalautakuntaa koskeva päätös palautettiin käsittelyyn.  Kaupunginhallitus edellyttää, että vs. kaupunginjohtaja tekee asiasta uuden viranhaltijapäätöksen. Uusi päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimieleisesti muun muassa kiistellyn Länsiportin kaavan asettamisen uudelleen nähtäville.  Myös kaupunginjohtajan tehtävien uudelleen jakaminen hyväksyttiin esityksen mukaisesti: Kaupunginjohtajan sijaisena toimii Matti Tuononen ja keskushallinnon tehtäviä jaetaan muiden virkamiesten kesken.

Aiemmin:

Veroja kiristellään pakon edessä
Tuloveronkorotus häämöttää – mitä kansa on mieltä?
Kaupunginjohtaja Javanainen pois työelämästä vakavan sairauden vuoksi
Javanainen sairauslomalla ainakin maaliskuun loppuun

Vastaa

  1. riikone sanoo:

    No sillälailla.
    Aiotaanko turhien pikkupomojen vakansseja myös vähentää?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy