ÄKS

TuNMKY oli yllättää – Huiman onneksi Veeti Jämsen pisti vastaan

09.12.2017 19:54
Veeti Jämsen esiintyi pirteästi Tampereella. (arkistokuva)

Koripalloa, B-poikien SM-sarja
Huima–TuNMKY 76–61 (37–27)

Sarjan häntäpäähän kuuluva turkulaisjoukkue muistutti kotijoukkuetta siitä, ettei pelit pitää pelata alusta loppuun. Sarjakolmonen otti etenkin kolmannen jakson turhan löysin rantein, ja vieraat nousivat tosissaan taistelemaan pelin voitosta. Hetkellisen vierasjohdon (48–49) jälkeen Huima kuitenkin ryhdistäytyi ja ratkaisi pelin 12–0-pätkällä.

Voittoon tarvittiin erityisesti Veeti Jämsenin (27/8) panosta. Jämsen osoitti monipuolisuuttaan ja etenkin pelikovuuttaan vaikeilla hetkillä. Parhaiten Jämseniä tukivat Kalle Koivunen (21/4) ja mainiosti puolustanut Veikko Niskanen (13/8).

Jose Botti (5/6) heitti tällä kertaa heikommin, mutta kahdeksan syöttöä todistivat oululaisen arvon Huimalle. Eelis Flyktmanin (5/12) levypallopeli oli myös tärkeä osa voittoa.

Valmentaja Hannu Koivunen myönsi, että joukkue uskoi voiton tulevan puolivaloilla.

– Turkulaiset eivät antaneet lenkkiin vaan taistelivat loppuun asti. Me taas sorruimme liian nopeisiin ratkaisuihin. Näissä peleissä pitää olla koko ajan sata lasissa ja keskittynyt, Koivunen muistutti.

– Onneksi pojat ymmärsivät, ettei voitto tule ilmaiseksi. Etenkin Veetillä oli asennetta.

Kymmenen joukkueen sarja tulee puoliväliin Huiman osalta ensi lauantaina, kun vieraaksi saapuu helsinkiläinen Munkkiniemen Kisapojat. Huima on voittanut kahdeksasta ottelustaan nyt kuusi. Syksyn toinen tappio tuli viime viikonloppuna Espoossa sarjaa puhtaalla pelillä johtavalle Tapiolan Hongalle.

Voitto sarjassa neljäntenä olevasta MuKista olisi jo pitkä askel kohti kevään neljän joukkueen pudotuspelejä. Se ei kuitenkaan ole päätavoite.

– Tarkoituksemme on selvitä kahdeksan parhaan joukkoon. Se tietäisi varmaa paikkaa ensi kaudella alkavasta uudesta 17-vuotiaiden SM-sarjasta.

Edessä on siis juniorisarjojen uudistus. 16-vuotiaiden SM-sarja, jota Huima nyt pelaa on tarkoitettu 2o02 ja myöhemmin syntyneille. Ensi kaudella alkava SM-sarja on tarkoitettu myös 2002 syntyneille eli ikäluokka hyppää uudistuksessa vuoden ylöspäin.

Tilastot

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy